Kestävä maatalous

Greenpeace kampanjoi kestävän maatalouden puolesta, joka ei vahingoita ympäristöä tai ihmisiä.

 

Tutustu ruoantuotannon ympäristövaikutuksiin sekä omiin mahdollisuuksiisi vaikuttaa täällä.

 

 

Uusimmat päivitykset

 

Brasilian ilmastolupaukset Poznanin alla

Blogimerkintä sini | joulukuu 2, 2008

Jos maankäytöstä seuraavat kasvihuonekaasupäästöt otetaan huomioon, kuuluu Brasilia maailman viiden eniten päästöjä aihettavan maan joukkoon. Valtaosa Brasilian päästöistä syntyy trooppisten sademetsien raivaamisesta ja niihin...

Kannattaako hankkia lapsia?

Blogimerkintä kaisa | joulukuu 1, 2008

Olen seurannut kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja nyt kymmenen vuotta. Minulta kysytään aina silloin tällöin, että onko tässä nyt oikeasti mitään toivoa. Että uskonko tosissani siihen, että valtiot voisivat nyt yhtäkkiä, yli...

Bangkokin ilmastokokouksen plussia ja miinuksia

Blogimerkintä kaisa | huhtikuu 4, 2008

Japanilainen kansalaisjärjestöedustaa briiffaa japanilaisia toimittajia. Yötöiksihän tämä taas meni - kuten nämä ilmastoneuvottelut aina. Päätösistunto alkoi yhdeksän tuntia aikataulusta myöhässä, puoli yhdeltä yöllä, kun maat...

Kiertävä sirkus ja sen höpöhöpö-kieli

Blogimerkintä kaisa | huhtikuu 3, 2008

YK:n ilmastosopimusjärjestelmää pidetään usein kaikkein monimutkaisimpana kansainvälisenä sopimuksena - eikä suotta. 16 vuoden aikana tämä kiertävä sirkus on saanut luotua sellaisen velvoitteiden, mekanismien, rahastojen, apuelinten...

Ministeri Tiilikainen Balin päätöksen jälkitunnelmissa

Blogimerkintä kaisa | joulukuu 19, 2007

Videoarkistostani ongittua. Kaisa Kosonen

Dagar efter, eli Balin kokouksen jälkipyykkiä

Blogimerkintä kaisa | joulukuu 19, 2007

Laskeuduttuani tänään vuorokauden lentelyn ja lentokenttäodottelun jälkeen varvassandaaleissani ja narutopissani Helsinki-Vantaan lentokentälle (kävi pieni kömmähdys vaatteiden pakkauksessa), tein pikaisesti superhessut vessassa ja...

Al Goren puhe muistutti mistä Balin kokouksessa kyse

Blogimerkintä kaisa | joulukuu 14, 2007

Balin ilmastokokouksen käytäviltä bongattu vihreiden kansanedustaja, hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen pohtii Al Goren puhetta ja Balin ilmastokokousta yleensä. Haastattelijana allekirjoittanut. Kaisa Kosonen

Ja päivän fossiili -palkinto menee…

Blogimerkintä kaisa | joulukuu 10, 2007

Ympäristöjärjestöjen yhteistyöorganisaatio Climate Action Network on jo vuosien ajan jakanut YK:n ilmastoneuvotteluissa "Päivän fossiili" -palkintoa ilmastoneuvotteluja ansiokkaimmin jarruttaneille maille. Perinne jatkuu Balilla,...

Kaisan videoraportti Balilta, osa 2

Blogimerkintä kaisa | joulukuu 10, 2007

Mitä Greenpeace tekee Balin ilmastokokouksessa? Katso video ja valaistu. Suoraan sanottuna itse olen viettänyt viime päivinä aivan liian paljon aikaa tietokoneen ääressä, yrittäessäni ladata tätä videota youtubeen, ftp:lle ja tähän...

Matkalaukkua pakkaillessa…

Blogimerkintä kaisa | marraskuu 29, 2007

Nyt se sitten koittaa. Balin ilmastokokous, jota on toisaalta odotettu ja toisaalta pelätty. Odotukset ovat korkealla ja panokset kovat. Näen jo verkkokalvoillani tutuksi tulleet hahmot. Sen sitkeän ja leveästi hymyilevän...

61 - 70 70 tulokset.

Aiheet