Karjatalous

Eniten vahinkoa ympäristölle aiheuttavat eläinkunnan tuotteet, etenkin karjatalous, ja monet luonnontieteilijät sekä asiantuntijat ympäri maailman yliopistoista ja tutkimuslaitoksista ovat osoittaneet karjatalouden vähentämisen myönteiset vaikutukset niin ilmastolle, ympäristölle, terveydelle kuin taloudellekin. Pelkästä lihantuotannosta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt muodostavat 18% koko maapallon kasvihuonekaasuista, suurimman osan maatalouden päästöistä ja jopa enemmän päästöjä kuin koko liikennesektori yhteensä. Lihantuotannon haitat ympäristölle vaikuttavat päästöjen lisäksi myös maaperään, sademetsiin, vesistöihin ja vedenkulutukseen.

Lue lisää päästöistä, maan- ja veden käytöstä, lihan kulutuksesta ja -tuotannosta ja lihan vaikutuksesta terveyteen.

20. huhtikuuta 2018

Lehmiä © www.elsapalito.com

 

Uusimmat päivitykset

 

Kesämenu: kuivunutta soijapapua ja vettynyttä perunaa

Blogimerkintä Heikki Lindfors | heinäkuu 30, 2012

Viimeisen parin viikon aikana mediassa on ollut paljon uutisia äärimmäisistä sääilmiöistä, ja niiden vaikutuksista tämän kesän satoihin.  Yhdysvaltojen keskilännessä kuluva kesä on ollut ennätyksellisen kuuma. Yli 35 asteen...

Pellot päästölähteistä hiilinieluiksi

Blogimerkintä Sampo Rouhiainen | toukokuu 23, 2012

Ruoantuotanto on yksi suurimmista ihmisen aiheuttamista ilmastopäästölähteistä. Ilmastoa lämmittävät varsinkin karjatalouden tuottama metaani ja metsien raivaaminen maatalousmaaksi. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että myös pellot...

Löydä ehdokas jolle ympäristösuojelu on tärkeää

Blogimerkintä Veera Juvonen | huhtikuu 14, 2011

Eduskuntavaalit ovat sunnuntaina! Vielä ehdit löytää ehdokkaan, jolle ympäristönsuojelu on tärkeää. Greenpeacen vaalikoneessa näet ehdokkaat järjestyksessä ympäristömyönteisimmästä asenteesta kielteisimpään. Ehdokkaat on...

Kaksi avointa kysymystä Neste Oilille

Blogimerkintä Maija Suomela | tammikuu 14, 2011

Neste Oil heräsi tänään kommentoimaan nimeämistään yhdeksi maailman vastuuttomimmista yhtiöistä. Kaksi kysymystä Neste Oilille: Sanotte, että ”Neste Oilin osalta ei ole olemassa nimeämistä tukevia, mitattavia faktoja, koska...

Brasilian ilmastolupaukset Poznanin alla

Blogimerkintä sini | joulukuu 2, 2008

Jos maankäytöstä seuraavat kasvihuonekaasupäästöt otetaan huomioon, kuuluu Brasilia maailman viiden eniten päästöjä aihettavan maan joukkoon. Valtaosa Brasilian päästöistä syntyy trooppisten sademetsien raivaamisesta ja niihin...

1 - 5 5 tulokset.

Aiheet