Metsien suojelu

Greenpeace työskentelee ekologisesti kestävän ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen metsien käytön ja suojelun puolesta kaikkialla maailmassa.

Metsät ovat merien ohella maapallon tärkein ekosysteemi. Niissä elää suurin osa maailman lajien monimuotoisuudesta. Metsien hävittäminen ja tehokäyttö on maailmanlaajuinen ympäristöongelma. Tropiikissa ja paikoin pohjoisella pallonpuoliskollakin metsien hävittämiseen liittyy myös ihmisoikeusloukkauksia.

Maailman metsiä uhkaavat paitsi paperiteollisuuden tarpeisiin tehtävät luontoa köyhdyttävät hakkuut, myös metsien raivaus soija- ja öljypalmupelloiksi tai karjan laidunmaaksi. Kasvava uhka on palmuöljyn tuotanto biopolttoaineisiin. Suomalaisen Neste Oilin aiheuttaman valtavan palmuöljyn lisäkysynnän takia Indonesiassa ja Malesiassa tuhotaan sademetsää ja hävitetään sukupuuttoon uhanalaisen orangin elinalueita.

Suomessa metsien suojelussa on puutteita koko maassa. Suojelua tarvitaan lisää etenkin Etelä-Suomessa, jossa metsiä on suojeltu vain muutama sadasosa ja suojelualueet ovat liian pieniä ja pirstoutuneita. Metsien tehokäytön takia metsiemme rakenne on yksipuolistunut ja metsätalous on suurin yksittäinen lajien uhanalaisuuden syy Suomessa.

Uusimmat päivitykset

 

JFK usuttaa energiavallankumoukseen

Video | lokakuu 3, 2012 at 9:12

Energiavallankumous (Energy [R]evolution) on Greenpeacen suunnitelma planeettamme pelastamiseksi katastrofaaliselta ilmastonmuutokselta.

Tarinoita Rainbow Warriorilta: Loikkaus

Video | joulukuu 13, 2011 at 11:07

Martti Leinonen kertoo miten hän vaihtoi työnsä öljy-yhtiö Neste Oilin merimiehenä aktivismiin Greenpeacen laivoilla. Martti kertoo miten muutos on vaikuttanut ja miltä elämä nykyään maistuu.

Aktivistit sulkivat Neste Oilin pääkonttorin

Video | lokakuu 25, 2011 at 17:57

Palmuöljykampanjoitsija Maija Suomela kertoo, miksi aktivistit sulkivat Neste Oilin pääkonttorin yhtiön osavuosikatsauksen julkistamispäivänä.

Meilaa Nesteelle

Avaudu Neste Oilille

Raakavideo: Aktivistit sulkevat Neste Oilin pääkonttorin

Video | lokakuu 25, 2011 at 8:42

Raakavideota aamun actionista 25/10/2011. Greenpeacen aktivistit ovat sulkeneet Neste Oilin pääkonttorin sisäänkäynnin Keilaniemessä Espoossa.

Meilaa Nesteelle

Avaudu Neste Oilille

Vesa Vierikon viesti Neste Oilin työntekijöille

Video | lokakuu 24, 2011 at 8:30

Vierikko pyytää työntekijöiden apua, jotta yhtiö luopuu palmuöljystä ja muista raaka-aineista joiden tuotanto vaarantaa satoja tuhansia hehtaareja sademetsää.

Meilaa Nesteelle

Avaudu Neste Oilille

Viesti suomalaisille Indonesian alkuperäiskansoilta

Video | lokakuu 13, 2011 at 17:46

Filmmaker Nanang Sujana's message to Finnish people from indigenous peoples of Indonesia.

Greenpeace 40 vuotta: Suomen actionit

Video | syyskuu 19, 2011 at 16:18

Tässä poimintoja suurimmista actioneistamme Suomesta. Greenpeace avasi toimiston Helsinkiin 1989.

Kenin epätoivoinen puhelu Mattelille

Video | elokuu 2, 2011 at 11:52

Saatuaan tietää Barbien skandaalimaisesta taipumuksesta metsätuhoon, Ken soittaa leluvalmistaja Mattelille selvittääkseen mistä oikein on kyse.

Uhanalainen tiikeri kuolee ansaan Indonesiassa

Video | elokuu 1, 2011 at 10:45

Heinäkuu 2011 - Sumatran tiikeri jäi ansaloukkuun APP:n (Asia Pulp and Paper) mailla Indonesiassa. Pelastustiimi yritti nukuttaa tiikerin ja siirtää sen pois yhtiön mailta. Tiikeri kuoli pelastusyrityksen aikana.

Barbie, det är slut!

Video | kesäkuu 14, 2011 at 14:32

Ruotsissa kampanjoitiin Barbien pakkausmateriaalin aiheuttamaa metsätuhoa vastaan. Ohikulkijat poseerasivat Barbien kuvan kanssa ja lähettivät puhekuplilla viestin Mattelille "Se on loppu nyt!".

1 - 10 19 tulokset.