Seminaarin verkkosivulta löydät videoidut esitykset, puhujien kalvot, ohjelman sekä puhujien CV:t

 

Jan Beranek, Kansainvälisen Greenpeacen ydinvoimavastaava

Maailman ydinvoimakapasiteetti on kääntynyt laskuun. Viimeisten viiden vuoden aikana poistettiin käytöstä 18 reaktoria, otettiin käyttöön 14 ja aloitettiin 24 reaktorin rakennustyöt. Ydinvoiman osuus maailman energiankulutuksesta on mitätön kuusi prosenttia, jota voi verrata esim. uusiutuvan energian 11 prosenttin osuuteen.

 

Maailman energiajärjestö IEA on hahmotellut erittäin kunnianhimoista ydinvoiman lisärakentamisskenaariota, jossa maailman ydinvoimakapasiteetti nelinkertaistettaisiin vuoteen 2050 mennessä. Tämä edellyttäisi 1300 uuden ydinreaktorin rakentamista eli yhtä reaktoria viikossa vuodesta 2025 alkaen. Kustannukset olisivat noin 6000-10000 miljardia euroa eli tuhat euroa jokaista maailman ihmistä kohti. Tästä huolimatta ydinvoiman lisäämisellä saataisiin aikaan vain 6 prosenttia vuoteen 2050 mennessä tarvittavista ilmastopäästöjen vähennyksistä.

 

1300 ydinreaktoria tuottaisi noin 25 000 tonnia korkea-aktiivista käytettyä ydinpolttoainetta vuodessa, joten uusi, Olkiluotoon suunnitellun kokoinen ydinjätehauta tarvittaisiin neljän kuukauden välein. Korkea-aktiivinen käytetty polttoaine sisältää yhden prosentin plutonium-239:ää, jonka puoliintumisaika on 24 000 vuotta. Vuodessa syntyvä plutonium riittäisi 25 000 ydinaseeseen. Materiaali soveltuisi ydinaseiden valmistamiseen vielä 100 000 vuoden kuluttua.

 

”Ydinvoiman säilyttäminen energiantuotantovaihtoehtojen joukossa edellyttää neljän haasteen ratkaisemista: korkeat kustannukset, turvallisuusriskit, ydinvoiman vaikutus ydinaseiden leviämiseen sekä ydinjäte. Haasteiden ratkaiseminen on entistä vaikeampaa, jos merkittävä määrä uusia ydinreaktoreita rakennetaan entistä suurempaan joukkoon maita.” MIT 2003: Future of Nuclear Power.

 

Johan Swahn, tekniikan tohtori, ruotsalaisen MKG:n johtaja

Pohjavesi virtaa ylöspäin. Jätehaudan pettämisestä kestäisi noin sata vuotta, että radioaktiivisia aineita päätyisi pinnalle. Tuhansien vuosien kuluttua jätehaudan sulkemisesta suurin riski on radioaktiivisten aineiden joutuminen ravintoketjuihin. Jos ydinjätehauta pettää, alue sen yläpuolella täytyisi sulkea tuhansiksi vuosiksi.

 

Jäte on ensimmäisten sadan vuoden aikana erittäin kuumaa – jätekapselin pinnan lämpötila on lähellä sataa astetta. Korkea lämpötila nopeuttaa korroosiota erittäin voimakkaasti. Korkean lämpötilan vaikutus kapselia ympäröivään bentoniittisaveen tunnetaan huonosti, mutta tehdyissä kokeissa on saatu huolestuttavia tuloksia.

 

Ydinjätteen loppusijoitushanke nojaa vahvasti oletukseen, jonka mukaan kuparikapselit kestäisivät 100 000 vuotta. Oletusta perustellaan sillä, että pohjaveden jätehaudassa uskotaan muuttuvan hapettomaksi kymmenkunta vuotta sulkemisen jälkeen ja pysyvän hapettomana. Kuparin on ajateltu kestävän korroosiota erittäin hyvin hapettomissa oloissa. Peruskalliossa on kuitenkin vilkas bakteeritoiminta ja kemialliset olosuhteet voivat muuttua. Mm. sulfiittien ja vedyn muodostuminen voi nopeuttaa kuparin korroosiota.

 

Vielä merkittävämpää on, että Ruotsin Kuninkaallisen teknisen korkeakoulun tutkijat tekivät jo 1980-luvulla kokeita, joissa tislatun veden todettiin syövyttävän kuparia hapettomissa olosuhteissa. Jos reaktiossa syntyvän vedyn annettiin poistua systeemistä, korroosio jatkui osapuilleen yhtä nopeana kuin hapekkaassa vedessä. Tulokset sivuutettiin 1980-luvulla. Tutkijat palasivat aiheen pariin myöhemmin, ja julkaisivat vuonna 2007 tieteellisen artikkelin uusista koetuloksistaan. Sittemmin näyttöä kuparin korroosiosta hapettomissa olosuhteissa on saatu myös Ruotsin ydinjäteyhtiön Aspön testilaboratoriossa tekemistä kokeista. Kuluneiden kahden vuoden aikana tutkijoiden tuloksia ei ole kumottu, vaikka ne ovat synnyttäneet kiivaan keskustelun.

 

Jos tulokset pitävät paikkansa, kuparikapselit voisivat tuhoutua korroosion seurauksena jo ensimmäisten tuhannen vuoden aikana. Kun huomioidaan vielä reaktiossa muodostuvan vedyn vaikutus kuparin kestävyyteen, voisi korroosio tapahtua sadoissa vuosissa. Tämä tieto yksin riittää asettamaan koko loppusijoitussuunnitelman kyseenalaiseksi. Lisäksi se osoittaa, että suunnitelmaan liittyy vielä aivan liian suuria teknisiä epävarmuuksia, ja että hanke etenee epävarmuuksiin nähden aivan liian nopeasti. Suomessa ydinjätehaudan paikan valinta on jo tehty ja Ruotsissa sitä ollaan juuri tekemässä, vaikka tietoa siitä, miten kuparin korroosio pitäisi ottaa paikan valinnassa huomioon, ei vielä ole.

 

Matti Saarnisto, professori, geologi

Jääkausien sisällä on ollut voimakkaita lämpötilan vaihteluita. Olkiluodon alue on ollut vuorotellen jään ja veden peitossa.

 

Kanadan jäätiköitymishistoria on hyvin samanlainen kuin Suomessa. Kanadassa on tutkittu ikiroudan tunkeutumista peruskallioon ydinjätteen loppusijoitusta silmälläpitäen. Tutkimusten mukaan noin 60-70 000 vuotta sitten ikirouta tunkeutui noin 600 metrin syvyyteen ja juuri ennen jääkauden maksimia 750 metrin syvyyteen. Ruotsin Aspössä on päädytty samoihin tuloksiin. Suomessa tehdyssä tutkimuksessa on kuitenkin päädytty samaa matemaattista mallia käyttäen arvioon, jonka mukaan ikirouta tunkeutuisi Olkiluodossa 182 metrin syvyyteen. Säteilyturvakeskus selitti Posivan tuloksia sillä, että Suomessa kallion lämmönjohtokyky on heikompi, mikä ei ole uskottavaa. Nyt Säteilyturvakeskus on kuitenkin vaatinut uusia laskelmia.

 

Äänisen alueella on heti mannerjäätikön perääntymisen jälkeen tapahtunut 1-2 voimakasta maanjäristystä. Samanlaisia tuloksia on saatu Olkiluodossa. Maanjäristyksiä on epäilemättä ollut myös jääkauden alussa, kun peruskallio painuu 800 metriä. Olkiluoto on maanjäristysaluetta, kun puhutaan 100 000 vuoden jääkausisyklistä. Jääkausiin liittyvän seismisen toiminnan vaikutukset on huomioitu Posivan arvioissa puutteellisesti.

 

Valtioneuvosto edellyttää Suomessa, että ydinjätehaudan on oltava avattavissa koska vain. Tätä vaatimusta on täysin mahdoton täyttää, sillä seuraavien 120 000 vuoden aikana loppusijoituspaikka tulee olemaan mannerjäätikön tai veden peitossa noin 40 000 tuhannen vuoden ajan, ilman että sen kehitystä voitaisiin mitenkään hallita.”

 

Yksi tärkeä syy olla huolissaan ydinjätteen loppusijoitussuunnitelmista on niihin liittyvä suuri riski siitä, että Suomesta tulee Euroopan ydinjätteen loppusijoituspaikka. Eurooppalaisessa keskustelussa Suomi nähdään helposti harvaanasuttuna ja syrjäisenä maana, joka on jo vuosia ylpeillyt ratkaisseensa ydinjäteongelman. Esim. Ruotsin entinen ulkoministeri Hans Blix on puhunut muutamasta alueellisesta ydinjätehaudasta ratkaisuna Euroopan ydinjätteille.

 

Ydinvoiman ympäristövaikutukset ulottuvat vielä ilmastonmuutostakin pidemmälle.

 

Paul Dorfman, vanhempi tutkija, Warwickin yliopisto

Suurissa ydinvoimamaissa ydinjätteen hautaamiseen kallioperään suhtaudutaan skeptisemmin kuin Pohjoismaissa ja asiassa on edetty huomattavasti hitaammin.

 

Yhdysvalloissa Obama veti rahoituksen Yucca-vuoren ydinjätehautahankkeelta: ”Senkin jälkeen kun Yucca-vuoren ydinjätehautaan on käytetty miljardeja dollareita, on avoin kysymys, voidaanko siellä säilyttää ydinjätettä turvallisesti.” -Barack Obama helmikuussa 2009.

 

Iso-Britanniassa hallituksen asettama komitea on suositellut geologisen loppusijoituksen selvittämistä. Kallioperään hautaamisesta puhutaan, mutta suunnitelmat ovat auki.

 

Ranskassa loppusijoitusta on tutkittu 15 vuotta ilman tuloksia. Koska hyväksyttävää ratkaisua ei löytynyt, Ranskan parlamentti päätti vuonna 2006 tutkimusten jatkamisesta.

 

Olkiluotoon rakenteilla oleva ranskalainen EPR-ydinreaktori on suunniteltu toimimaan huomattavasti korkeammalla poistopalamalla, eli vapauttamaan ydinpolttoaineesta enemmän energiaa kuin nykyisin toimivat reaktorit. Tarkoituksena on alentaa voimalan käyttökustannuksia. Poistopalaman kasvattaminen on vähän kuin auton turboahtamista.

 

Poistopalamaa kasvatetaan käyttämällä polttoainetta, jonka väkevöintiaste, eli uraani-235-pitoisuus, on korkeampi sekä pitämällä polttoainesauvoja reaktorissa pidempään. Tuloksena jätteestä tulee radioaktiivisempaa, kuumempaa ja hauraampaa ja se leviää helpommin ympäristöön. Virhemarginaalit reaktorin käytössä ovat paljon pienemmät.

 

Poistopalaman korottaminen kasvattaa riskejä reaktorin käytön ja polttoaineen kuljetuksen aikana, sekä erityisesti ydinjätteen välivarastoinnin ja loppusijoituksen yhteydessä.

 

Toisen sukupolven ydinreaktorien poistopalama vaihteli alun perin välillä 5-30 MWd/kgU. Palamaa on kuitenkin kasvatettu tasaisesti reaktorien käyttöönoton jälkeen: monissa reaktoreissa käytetään jo palamaa 45 MWd/kg ja Maailman atomienergiajärjestön IAEA:n mukaan se jatkaa kasvuaan.

 

Sähkömarkkinoiden vapauttaminen on luonut Ranskan ydinvoimateollisuudelle paineen alentaa kustannuksia. Valtion sähköyhtiö EdF:n selvitys suositteli reaktorin tehon, polttoaineen väkevöintiasteen ja poistopalaman kasvattamista. Poistopalamaa suositeltiin nostettavaksi arvoon 60 MWd/kg. EPR-reaktorissa poistopalaman arvioidaan nousevan noin 70 MWd/kgU:een. EPR:n korkea-aktiivinen käytetty polttoaine tuottaa välivarastoinnissa kaksinkertaisen määrän lämpöä nykyisten ydinreaktorien polttoaineeseen verrattuna.

 

Kuumempi polttoaine nopeuttaa ydinjätehaudan vapautumisesteiden pettämistä. Korroosio tapahtuu huomattavasti nopeammin ja jätettä ympäröivä bentoniittisavi eristää huonommin. Toisaalta polttoaineesta helposti ympäristöön vapautuvien radionuklidien määrä moninkertaistuu, esim. jodin ja cesiumin nopeasti vapautuva määrä 11-kertaistuu, kun siirrytään nykyisissä reaktoreissa käytettävästä noin 40 MWd/kg poistopalamasta EPR-reaktorille suunniteltuihin arvoihin. Olkiluoto 3:n polttoaine voi siis aiheuttaa vanhojen reaktorien jätteeseen verrattuna moninkertaisen säteilyaltistuksen, jos sitä sijoitetaan ydinjätehautaan.

 

Maailman atomienergiajärjestö IAEA totesi 2006, että korkean poistopalaman ”polttoaineen suojakuoren kestävyyteen liittyy merkittäviä epävarmuuksia” ja ”polttoaineen suojakuoria, jotka mahdollistavat polttoaineen pidemmän viipymän reaktorissa on suunniteltu huomioimatta pidemmän aikavälin seurauksia”.

 

Yhdysvaltain ydinturvallisuusviranomainen NRC totesi vuonna 2000: ”On vain rajoitetusti näyttöä siitä, että yli 45 MWd/kg poistopalamalla käytettyjen polttoaine-elementtien suojakuori kestää laitoksen käyttöluvan voimassaoloajan.” sekä ”Poistopalaman vaikutukset voivat johtaa käytetyn ydinpolttoaineen suojakuoren pettämiseen ja polttoaineen leviämiseen ympäristöön kuljetuksen tai käsittelyn aikana.” Kuljetusten ja käsittelyn riskejä kasvattaa myös läpäisykykyisen gamma- ja neutronisäteilyn kasvu.

 

Poistopalaman kasvattamisen vaikutukset tunnetaan kaiken kaikkiaan hälyttävän huonosti.