Miksi Arktis on suojeltava?
Arktis on vaarassa. Sen ainutlaatuista luontoa uhkaa ilmastonmuutos ja merijään sulaminen. Shell aikoo pahentaa ahdinkoa alkamalla porata öljyä arktisilta merialueilta. "Tahtomme taistella Arktiksen suojelemiseksi vastuuttomalta öljyteollisuudelta on suurempi kuin koskaan. Tulemme jatkamaan monin eri keinoin; verkossa, poliittisilla forumeilla, kaduilla, toreilla ja muualla. Emme anna periksi!", Greenpeacen merikampanjoitsija Therese Jacobson julisti eilen iltapäivällä laiturilla Karlskronassa Ruotsissa, kun aktivistit oli poistettu Nordicalta.
Miksi pysäytämme suomalaisen jäänmurtajan?
Suomen valtion omistama yhtiö Arctia Shipping osalllistuu hankkeeseen vuokraamalla kaksi jäänmurtajaa Shellille kolmeksi kesäksi. Suuren öljyonnettomuuden vaara on Arktiksella erityisen suuri ja seuraukset olisivat hirvittäviä. Jos öljyä joutuu jään joukkoon, sitä ei käytännössä pystytä poistamaan. Lisäksin mahdollisen öljyonnettomuuden sattuessa Suomen valtio voi joutua vastaamaan vahingosta koko Arctia Shippingin omaisuudella (jäänmurtajat ja monitoimimurtajat) sekä viimekädessä valtion kassasta.
Kerro sinäkin Shellille että Arktis on suojeltava.
Lisää päivityksiä
Nordican tämänhetkinen sijainti kartalla, mikäli se on AIS-järjestelmän (Automatic Identification System) kantaman piirissä: