Elina Hirvonen tukee Greenpeacen aktivistien vapauttamista ja Arktiksen suojelua

“Lyhytnäköisen ahneuden tähden”

Sivu - marraskuu 15, 2013
30 tunnettua suomalaista osallistuu toimintaan Arktiksen suojelemiseksi ja Greenpeacen 30-henkisen miehistön vapauttamiseksi. Suomalaisten suosikit -kampanja paljastaa hyviä tekoja ja niiden tekijöitä.

 Kirjoita Shellin uudelle toimitusjohtajalla ja erota kaksi ahnetta

Blogikirjoituksessaan Elina Hirvonen kysyy, antaisitko sinä serkkusi tuhota suvussa pitkään olleen, rakkaan perinnetalon. Samaa voi kysyä Arktiksen suhteen: antaisitko herkän ja ainutlaatuisen alueen tuhoutua lyhytnäköisen ahneuden tähden?

Elina Hirvonen on kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvaohjaaja. Hänen esikoisromaaninsa “Että hän muistaisi saman” valittiin vuonna 2005 Finlandia-ehdokkaaksi.

Elina Hirvosen blogi: Pakko pystyä parempaan

Kuvitellaan tällainen tilanne. Asut sukulaisten ja ystävien kanssa historiallisesti mittaamattoman arvokkaassa perintötalossa, joka on siirtynyt vuosituhansien ajan sukupolvelta toiselle. Eräänä päivänä talossa kanssasi asuva serkku ehdottaa, että hän saisi kaivella talon perustuksia. Talon alle on kätketty maalia, jolla serkku haluaisi maalata talon. Huono puoli on, että maali myrkyttää talon asuinkelvottomaksi ja sen kaivaminen esiin saattaisi romahduttaa koko talon. Toinen huono puoli on, että serkulla on jo hallussaan niin paljon maalia, että jo kolmannes siitä riittäisi myrkyttämään talon. Serkku lupaa sinulle suklaapatukan, jos annat hänelle luvan etsiä maalit.

Antaisitko? Pitäisitkö sinun harkita asiaa? Katselisitko talon pihalla leikkiviä lapsia ja pohdiskelisit, onko sinulla todella oikeus tuhota heidän kotinsa yhden suklaapatukan tähden? Tuskin. Vaikka se olisi todella hyvää suklaata ja olisit makealle erityisen perso.

Pyrkimys porata öljyä arktiselta alueelta, missä öljyonnettomuuden seuraukset olisivat katastrofaaliset, on yhtä absurdi kuin serkun yritys tuhota talo. Kansainväliset öljy-yhtiöt haluavat portata öljyä ympäristön kannalta erityisen herkiltä alueilta, vaikka niillä on jo nyt hallussaan niin paljon fossiilisia polttoaineita, että katastrofaalisen ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää, että suurin osa jätetään käyttämättä. Silti öljy-yhtiöiden toimintaan suhtaudutaan niin kuin se olisi aivan normaalia.

Arktisen öljynporauksen puolesta on yksi peruste: lyhytaikainen taloudellinen etu. Sitä vastaan on monta perustetta, jotka voi kiteyttää yhteen: maapallon säilyminen elinkelpoisena myös tuleville sukupolville. Se että asiasta edes keskustellaan niin kuin perusteet olisivat tasavahvoja? Tai niin kuin jälkimmäinen olisi jonkinlainen sivuhuomautus, on karmaisevaa. Samaan aikaan se on pelottavan tuttua. Ihmiskunnalla on pitkä historia toisten ihmisten ja ympäristön holtittomasta, sukupolvien yli jatkuvasta tuhoamisesta lyhytnäköisen ahneuden takia. Keskustelu arktisesta öljynporauksesta kiteytyy kysymykseen siitä, pystymmekö mihinkään muuhun. Haluan uskoa, että pystymme. Meidän sukupolvemme ainoa perintö ei voi olla ahneuden tuhoama maa. On pakko pystyä parempaan.

Tuskin kukaan antaisi sekopäisen serkun tuhota haltuunsa väliaikaisesti uskottua taloa, jossa myös seuraavilla sukupolvilla on oikeus asua. Miksi ihmeessä antaisimme öljy-yhtiöiden tuhota maapallon, jolla myös seuraavilla sukupolvilla on oikeus elää? Sini Saarela ja muut Greenpeacen aktivistit vangittiin, koska he rikkoivat lakia pyrkimyksenään estää ympäristön tuhoaminen lyhytnäköisen ahneuden tähden. Meidän muiden on aika miettiä, mitä me voisimme tehdä.

Tutustu myös Arctic Sunrisen miehistön jäseneen Colin Russeliin