Greenpeace on jo yli 30 vuoden ajan ollut tarkkailijajäsenenä kansainvälisessä valaanpyyntikomissio IWC:ssä. Vuoden 2006 kokouksessa St Kitts ja Nevisin saarilla IWC hyväksyi protestoinnin valaanpyyntiä vastaan ja näin vahvisti, että Greenpeace jatkossakin pääsee osallistumaan kokouksiin.
Greenpeace työskentelee kansain- välisessä valaanpyyntikomissiossa aktiivisesti estääkseen kaupallisen valaanpyynnin uudelleen aloittamisen. Pyrimme siihen,

että IWC ohjaa tieteellisen ala- komiteansa huomion pois valaanpyynti- maiden intressien tutkimisesta ja lisää sen sijaan valaita uhkaavien tekijöiden tutkimusta. Tavoitteena on myös lisätä valasturismin tutkimus ja tukeminen komitean toimintasuunnitelmaan.
IWC perustettiin vuonna 1946, ja sen saavutuksiin kuuluu kaupallisen valaanpyynnin kieltäminen sekä Eteläisen jäämeren valaiden suojelualueen perustaminen 1994.
Vuoden 2007 kokous pidetään toukokuussa
Yhdysvaltain Anchoragessa.