Azoreiden merivuoret

Azorit ovat yhdeksän saaren ryhmä, joka kuuluu Keski-Atlantin selänteeseen. Ne sijaitsevat noin 1200 kilometriä Portugalista länteen ja ovat jakautuneet yli tuhannen neliökilometrin alueelle. Azoreiden alue on täynnä merivuoria, ja itse saaretkin olivat joskus merenalaisia, mutta ovat sittemmin nousseet Atlantin aaltojen yläpuolelle.

Merivuoria kuvaillaan usein merien keitaiksi. Niiden ikivanhat kivikkoiset rinteet ovat vuosisatojen ikäisten korallien asuinpaikka. Niiden ohitse kelluu pyörivien virtausten mukana arvokasta ravintoa, jonka ne ottavat kiinni ennen kuin se ajautuu kukkuloille ja kanjoneihin. Näillä ravintorikkailla vesillä asustaa suuria joukkoja syvänmeren pohjakaloja ja äyriäisiä. Samat virtaukset vievät mukanaan runsasravinteista vettä syvältä tummista merien syvyyksistä kohti pinnan auringonvaloa. Valo stimuloi planktonin kasvua, ja plankton puolestaan houkuttelee kaloja, lintuja ja merinisäkkäitä ravinnonhankintaan. Tonnikalat käyttävät merivuoria levähdyspaikkoina ja tankkausasemina siirtyessään valtamerien laidalta toiselle.

Tutkijoiden arvion mukaan maapallollamme on 30 000-100 000 merivuorta hajallaan eri puolilla valtameriämme, ja niistä vain yksi prosentti on kunnolla tutkittu ja dokumentoitu. Uudet löydöt ovat osoittaneet vääriksi entisen oletuksen, jonka mukaan syvällä merissä elää vain muutamia lajeja, ja että nämä lajit ovat levittäytyneet laajoille merialueille. Tyynen valtameren lounaisosassa tehdyt tutkimukset osoittivat, että lajeista 25-30% esiintyi ainoastaan pienillä alueilla toisiaan lähellä sijaitsevilla merivuorilla.

Valitettavasti näitä monimuotoisia ja ainutlaatuisia ekosysteemejä tuhoutuu jatkuvasti ennen kuin tutkijat ovat edes päässet arvioimaan, mitä merenpohjasta saattaisi löytyä. Tuhosta on suurelta osin vastuussa pohjatroolaus, joka on yksi kaikkein tuhoisimpia kalastusmenetelmiä. Keltaroussin, lestikalan, punasimpun ja tylppäpyrstömolvan kaltaisten syvänmeren lajien pohjatroolaus ei tuhoa ainoastaan näistä herkistä lajeista kokonaisia populaatioita, vaan aiheuttaa myös suurta tuhoa merenpohjan kasvustoille. Pohjatroolausverkot saattavat olla kooltaan suunnattomia - suurimpien suu saattaa olla yli sadan metrin levyinen - ja ne painuvat pohjaan raskaiden teräsrakennelmien avulla. Trooleja vedetään pitkin merenpohjaa, ja ne vievät mukanaan tieltään kaiken kalan, murskaten samalla ikivanhat korallit, repien merisienet ja tuhoten kaiken muun elävän joista syvänmeren ekosysteemi muodostuu ja on riippuvainen.

Azorilaiset kalastajat ovat perinteisesti kalastaneet saaria ympäröivillä vesillä käyttäen pieniä aluksia ja erityisiä pitkiä siimoja, jotka on suunniteltu niin, että niihin ei tarttuisi kilpikonnia ja muita ei-toivottuja lajeja. Marraskuussa 2003 Euroopan kalastusministerien neuvosto päätti sallia huolimatta mm. Azoreiden hallituksen vastustuksesta EU-maiden pohjatroolareiden ja muiden kalastusalusten pyynnin Azoreilla. Kahden vuoden protestoinnin jälkeen Euroopan neuvosto suostui pohjatroolauksen kieltoon. Siihen liittyen kiellettiin pohjatroolaus myös Madeiraa ja Kanariansaaria ympäröivillä vesialueilla. Lisäksi kiellettiin ajoverkkojen ja ankkuroitavien verkkojen käyttö 200 metriä syvemmillä merialueilla.

Valitettavasti Azoreiden vesien ollessa nyt suojeltuja pohjatroolaukselta muut maailman merivuoret ja syvänmeren ekosysteemit eivät sitä ole. On syytä ryhtyä toimeen niiden suojelemiseksi. Lähes 1500 arvostettua mertentutkijaa 69 maasta on allekirjoittanut vetoomuksen, jolla vaaditaan troolauksen kieltämistä kansainvälisillä merialueilla. Laaja ryhmittymä kampanjoi puolestaan saadakseen YK:n yleiskokouksen kieltämään pohjatroolauksen kansainvälisillä vesillä. Kielto on tarpeellinen, jotta saataisiin "aikalisä" jonka aikana voidaan selvittää mitä merien pohjalta todella löytyy ja mitä toimenpiteitä vaaditaan, jotta meriluonnon terveys voitaisiin turvata. Sen jälkeen on mahdollista säätää kansainvälisesti sitovia lakeja, joilla varmistettaisiin syvien merien ekosysteemien tarvitsema suojelun taso.

Troolauskielto olisi askel kohti ratkaisua, jolla voitaisiin selättää useita valtameriämme uhkaavia tekijöitä samalla kertaa. Kunnolla täytäntöön pantu, 40% meristämme kattava mertensuojelualueiden verkosto on tarpeellinen, jotta meret voisivat toipua vuosikymmenien aikana syntyneistä vahingoista. Vaatimuksen tueksi on julkaistu Yorkin yliopiston mertentutkija Callum Robertsin tutkimus, jossa laaditaan merien toipumiseen tähtäävä "tiekartta". Yliopiston tutkimusryhmä on suunnitellut mertensuojelualueiden verkoston, johon sisältyy niin erilasta elämää tulvivia alueita kuin pohjan muodostelmiakin, joita uhkaa erityisesti ulkoiset tekijät kuten kalastus tai malminetsintä. Yksi näistä alueista on juuri Azoreiden länsipuolella.