Biopolttoaineet - Ei sademetsää tankkiin

Biopolttoaineiden kysynnän kasvu tuhoaa kiihtyvällä tahdilla sademetsiä. Sademetsien tuhoutuminen hävittää luonnon monimuotoisuutta, aiheuttaa valtavat ilmastopäästöt ja loukkaa alkuperäiskansojen ihmisoikeuksia.

Ihmiskunnan täytyy vastata valtavaan haasteeseen ja pysäyttää ilmastonmuutos. Tämä tarkoittaa energiantuotannon ja -kulutuksen mullistamista ja edellyttää ripeää siirtymistä fossiilisista energiamuodoista uusiutuvan energian käyttöön – myös liikenteessä. Bioenergialla on merkittävä rooli uusiutuvan energian lisäämisessä. Tämän vuoksi tällä hetkellä käydään laajaa ja kriittistä keskustelua bioenergian ja erityisesti biopolttoaineiden kestävyydestä.

Tutkimustieto ja sitä myötä huoli biopolttoaineiden epäsuorista maankäyttövaikutuksista on lisääntynyt.

• Epäsuoralla maankäyttövaikutuksella (indirect land use changes, ILUC) tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa viljelymaata siirretään ruoantuotannosta biopolttoaineisiin. Ruoka on silti viljeltävä.

• Tarvitaan lisää viljelymaata, jota saadaan kuivaamalla soita tai raivaamalla ja kaskeamalla metsiä pelloiksi.

• Metsien hävittäminen uhkaa monia lajeja ja samalla syntyy paljon ilmastopäästöjä. Puihin, maahan tai turpeeseen sitoutunut hiili vapautuu ilmastoon. Metsäkadon aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt kiihdyttävät entisestään ilmaston lämpenemistä.

• Tutkimukset näyttävät yhä selvemmin, että nykyisillä lisää viljelypinta-alaa vaativilla biopolttoaineilla päästöt voivat olla selvästi fossiilisia pahemmat. Tämä selviää myös esimerkiksi Euroopan komission teettämistä tutkimuksista.

Suomalainen valtionyhtiö Neste Oil on maailman suurimpia palmuöljyn käyttäjä. Suurin osa palmuöljystä käytetään elintarvike- ja kosmetiikkateollisuudessa, mutta suomalaisen Neste Oilin johdosta tälle ruokaöljylle on yhä enemmän kysyntää myös polttoaineiden raaka-aineena. Kasvava kysyntä polttoaineeksi pahentaa jo ennestään katastrofaalista tilannetta tuotantoalueilla.

Palmuöljyn ja muiden lisää viljelypinta-alaa vaativien raaka-aineiden käyttö polttoaineena ei ole kestävä ratkaisu:

• se pahentaa ilmastonmuutosta;
• rikkoo ihmisoikeuksia ja
• tuhoaa sademetsiä.

Palmuöljystä valmistetun polttoaineen koko elinkaaren aikaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat pahemmat kuin fossiilisten polttoaineiden ja uusi kysyntä polttoaineiden raaka-aineeksi pahentaa ennestään katastrofaalista tilannetta palmuöljyn tuotantoalueilla.

Anna palautetta Neste Oilille

Uusimmat päivitykset

 

Neste Oil osallisena sumatrantiikerin häviämiseen

Julkaisu | lokakuu 22, 2013 at 10:00

Neste Oil on palmuöljytuottaja Wilmar International Ltd:n kautta osallisena sademetsäkatoon ja sumatrantiikerin vähenemiseen Indonesiassa. Vuosien 2009 - 2011 aikana Indonesian palmuöljysektori raivasi alueellaan olevista sumantrantiikerin...

Meilaa Nesteelle

Avaudu Neste Oilille

Lupa tappaa

Julkaisu | lokakuu 22, 2013 at 6:00

As few as 400 tigers are thought to remain in the rainforests of Sumatra, which are vanishing at a staggering rate – a quarter of a million hectares every year. Expansion of oil palm and pulpwood plantations was responsible for nearly two-thirds...

Nestespoil.com domain decision

Julkaisu | elokuu 6, 2012 at 15:50

The complaint in respect of the domain names nestespoil.com and nestespoilreturns.com was filed with the WIPO Arbitration and Mediation Center on April 26, 2012. Complaint was denied by Arbitration and mediation center on July 23, 2012.

Meilaa Nesteelle

Avaudu Neste Oilille

Maija Suomelan puhe Neste Oilin yhtiökokouksessa 2012

Julkaisu | maaliskuu 28, 2012 at 10:35

Täällä on useana vuonna otettu puheeksi Neste Oilin raaka-ainehankintojen maailmanlaajuiset ongelmat. Vuoden 2011 aikana Neste Oil on nyt viimeistellyt valtavankokoiset NExBTL-jalostamonsa ja koko kahden miljoonan tonnin tuotantokapasiteetin.

Meilaa Nesteelle

Avaudu Neste Oilille

Asia Pulp and Paper (APP) leikittelee hävityksellä

Julkaisu | kesäkuu 10, 2011 at 16:36

Taustapaperi medialle.

Taustaa infotilaisuuteen 14.4.2011 Kenen mailla palmuöljyä tuotetaan?

Julkaisu | huhtikuu 13, 2011 at 21:46

Infotilaisuuden taustapaperin aiheet: IOI ja Neste Oil, IOI ja RSPO-serfifiointi, IOI ja Long Teran Kanan -kylän tapaus.

Tuhon tiellä

Julkaisu | marraskuu 9, 2010 at 15:47

Tiivistelmä raportista "Tuhon tiellä - Euroopan biopolttoainesuunnitelmien ilmastopäästöt ja vaikutukset maankäyttöön"

Greenpeacen lausunto energiaverotuksen uudistamisesta

Julkaisu | elokuu 13, 2010 at 14:42

Greenpeacen lausunto valtiovarainministeriön vero-osastolle energiaverotuksen uudistamisesta.

Palmuöljy- ja sellujätti Sinar Mas Group jatkaa laittomia hakkuita Indonesiassa

Julkaisu | heinäkuu 6, 2010 at 1:00

Greenpeacen uusi raportti kertoo jälleen indonesialaisen palmuöljy- ja selluyhtymä Sinar Masin laittomista toimista Indonesiassa.

Neste Green Diesel - polttoainetta sademetsästä

Julkaisu | kesäkuu 16, 2010 at 1:00

Neste Oilin Green Diesel valmistetaan pääosin palmuöljystä. YK:n ympäristöohjelma UNEP:in mukaan kaksi kolmasosaa uusista palmuviljelmistä raivataan sademetsiin. Palmuöljyn käyttö liikennepolttoaineena on ympäristötavoitteiden vastaista.

1 - 10 54 tulokset.