Olet täällä:
Metsähallituksen avohakkuu Etelä-Suomessa uhanalaisen kuukkelin elinympäristössä Virtain Riponevalla joulukuussa 2006. Hakkuu on tehty rikkoen Metsähallituksen omia ympäristöohjeita.
Suurenna kuvaSuojelusta puhutaan paljon. Viranomaiset ja teollisuus ovat "sitoutuneet" ns. Metso-ohjelman eli Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman "toteuttamiseen". Tästä on julkaistu paljon mainoksia ja pidetty loputtomia seminaareja. Luonnontieteen asiantuntijat kuitenkin tyrmäsivät Metso-ohjelman tuoreeltaan täysin riittämättömänä vuonna 2002. Metson uusinkaan versio vuonna 2008 ei vastaa metsäluonnon hätätilaan. Ohjelman ongelmiksi jäävät liian pienet tavoitteet, riittämätön rahoitus ja järjestelmällisen suojelusuunnittelun puute.
Hakkuut lisääntyvät. Kansallinen metsäohjelma 2010 on lisännyt avohakkuita eniten juuri siellä missä suojeluakin kiireellisimmin tarvitaan - eli eteläisessä Suomessa. Metsäohjelma ei sisällä mitään mekanismeja, joilla suojelunarvoiset metsät pidettäisiin hakkuiden ulkopuolella.
Metsätalous tehostuu. Metsien monimuotoisuudelle haitallisia ojituksia ja tienrakennusta tuetaan verorahoilla - päinvastoin kuin naapurimaassa Ruotsissa. Hakkuumäärät eivät nouse ainoastaan yksityisten maanomistajien mailla. Valtion liikelaitos Metsähallituksen tulostavoite nousee ja sen myötä hakkuut valtion metsissä lisääntyvät joka vuosi.
Lisää suojelualueita tarvitaan. Etelä-Suomen metsiensuojelun parantamisessa ei saa viivytellä. Suojelun pikainen kehittäminen on aloitettava valtion, kuntien, kaupunkien ja metsäyhtiöiden mailta. Suojelun tarve on tieteellisesti osoitettu.
Ympäristöjärjestöjen karttoja Etelä-Suomesta