Sademetsät

Sademetsien tuhoaminen hävittää luonnon monimuotoisuutta ja aiheuttaa ihmisoikeusloukkauksia. Yhä tärkeämpi syy sademetsien suojeluun on ilmastonmuutos: lähes 20% maailman kasvihuonepäästöistä aiheutuu metsien hävittämisestä, suurin osa tästä tropiikissa. Se on enemmän kuin tie- ja lentoliikenteen päästöt yhteensä! Suomi ei ole tarpeeksi syrjässä. Olemme nykyään yhä enemmän osallisia sademetsien hävitykseen.

Metsien häviäminen alkaa usein laittomista hakkuista, joita varten rakennetaan teitä syvälle aiemmin teollisesti hyödyntämättömiin metsiin. Kallis erikoispuu kuten merbau houkuttelee laittomat hakkaajat paikalle. Arvopuiden laiton hakkuu saha-, rakennus- ja huonekaluteollisuutta varten on tavallisesti ensiaskel trooppisten metsien tuhoamiselle.

Myös paperiteollisuus tuhoaa trooppisia metsiä – indonesialaista sademetsäpaperia on myynnissä Euroopan markkinoilla. Suomalaisiakin lastenkirjoja painetaan Kaakkois-Aasiassa ja Kiinassa sademetsäpaperille. Kasvava uhka on maataloustuotanto länsimaita varten, nyt myös biopolttoaineisiin. Soijan ja palmuöljyn tuotantoon raivataan valtavia sademetsäalueita Kaakkois-Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Afrikassa. Palmuöljystä tehdään biodieseliä, jonka valmistuksessa suomalainen Neste Oil on pian maailman suurin yhtiö. Lue Neste Oilin biodieselistä

Suomessa sademetsää löytyy huoltoasemilta ja parketeista

Neste Oilin ”uusiutuvan” dieselin tankkaaminen on varma tapa osallistua uhanalaisten sademetsien hävittämiseen. Suomeen tuodaan myös trooppista puutavaraa, joka on hyvin todennäköisesti laittomasti hakattua ja peräisin luonnontilaisista sademetsistä. Trooppista puuta myydään rakennustarpeina, puutarhakalusteissa ja parketeissa. Monet suosituimmista lajeista ovat sademetsien puita, joita ei saa viljelymetsistä lainkaan.

Esimerkiksi parketeissa ja rakennusmateriaalina suosittu merbau on uhanalainen puulaji, jota hakataan lähes pelkästään laittomasti arvokkaista sademetsistä. Merbauta tuodaan Indonesiasta ja Papua-Uudesta Guineasta. Muita todennäköisesti laittomista lähteistä tulevia sademetsäpuulajeja ovat esimerkiksi khaya, wenge ja iroko (Afrikka), mahongit ja jatoba (Etelä-Amerikka) sekä balau, meranti ja nyatoh (Aasia). Puulajiohje parkettiostoksille

Uusimmat päivitykset

 

Neste Oilin siirryttävä kestäviin raaka-aineisiin

Blogimerkintä maija | maaliskuu 24, 2010

Neste Oil on kertonut tiedotusvälineille aikovansa tutkituttaa, onko sille palmuöljyä toimittava IOI Group syyllistynyt laittomaan metsänkaatoon Indonesiassa. Ympäristöjärjestö Maan ystävät julkisti viime viikolla raportin , jossa...

Hyviä (ja huonoja) uutisia Indonesiasta

Blogimerkintä maija | marraskuu 20, 2009

Greenpeace ja Indonesian suosademetsien suojelu. Indonesian sademetsät kuuluvat ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun päänäyttämöihin. Sademetsää kaadetaan alueella niin kovaa vauhtia, että metsiin sitoutunut hiilidioksidi tekee...

Sellujätti Aprilin hakkuut keskeytetty Indonesiassa

Lehdistötiedote | marraskuu 20, 2009 at 11:11

Indonesian metsäministeri Zulkifli Hasan on ilmoittanut, että Aprilin (Asia Pacific Resources International Holding Limited) on keskeytettävä tuhoisat hakkuut Kamparin niemimaalla Sumatran suosademetsäalueella. Ministeriö haluaa tutkia Aprilin...

Kampar peninsula as a peat swamp forest conservation priority

Julkaisu | marraskuu 12, 2009 at 7:59

Briefing

UPM-Kymmenen lopetettava sellun osto sademetsiä raivaavalta Aprililta

Lehdistötiedote | marraskuu 12, 2009 at 1:00

50 Greenpeacen aktivistia, mukana yksi suomalainen, ovat aikaisin torstaiaamuna Suomen aikaa lukittautuneet sellujätti Aprilin kaivinkoneisiin pysäyttäen yhtiön laittomat hakkuut sademetsässä Kamparin niemimaan alueella Sumatran saarella...

Kielikylpy Kamparin niemimaalta Indonesiasta

Blogimerkintä maija | marraskuu 2, 2009

Petterin ja muiden patoamisurakka Sumatran saarella Indonesiassa jatkuu, lue viimeisimmät kuulumiset englanniksi. Kannattaa lukea myös leirin johtajan Rob Taylorin eläväinen kuvaus viime viikon banderollien kuvaussessiosta...

Metsien suojelusta ei saa tehdä päästökeinottelua

Lehdistötiedote | lokakuu 19, 2009 at 1:00

Trooppisten metsien suojelusta uhkaa tulla Kööpenhaminan ilmastokokouksessa teollisuusmaiden ja kansainvälisten yhtiöiden päästökeinottelun väline. Pahimmillaan metsien suojelun nimissä hyväksytään joulukuussa malli, jolla päästöt eivät vähene,...

Tiesitkö: karjatalous nyt maailman suurin metsäkadon aiheuttaja

Blogimerkintä sini | kesäkuu 2, 2009

Indonesialaiset tekevät parhaansa muuttaessaan sademetsiä palmuöljyplantaaseiksi . Mutta, Brasilian karjatalous on kuitenkin maailman ykkönen! Nimittäin sademetsän raivaamisessa. Brasilia pyrkii maailman lihantuottajana...

Slaughtering the Amazon

Julkaisu | kesäkuu 1, 2009 at 1:00

Karjankasvatus Brasilian Amazoniassa on suurin syy metsien hävittämiseen maailmassa: joka kahdeksas tuhottu metsähehtaari johtuu karjankasvatuksesta alueella. Jotta metsätuhojen aiheuttamat ilmastopäästöt saadaan kuriin on välttämätöntä pureutua...

Karjatalous tuhoaa Amazonian metsiä

Lehdistötiedote | kesäkuu 1, 2009 at 1:00

Maailman johtavat muotitalot, elintarviketeollisuusyritykset ja urheiluvälineiden valmistajat kiihdyttävät Amazonian sademetsien tuhoa, vaikka metsien suojelu on välttämätön osa ilmastonmuutoksen torjuntaa.

61 - 70 108 tulokset.