Rauha ja aseistariisunta

Maailmassa on edelleen lähes 30 000 ydinasetta, yli 1500 niistä on välittömässä käyttövalmiudessa. Yli 400 ydinreaktoria kiertää edelleen maailmaa sotalaivoissa ja sukellusveneissä. Greenpeace työskentelee rauhan ja aseistariisunnan puolesta.

Entistä ajankohtaisempi ongelma

Maailmassa on edelleen lähes 30 000 ydinasetta, yli 1500 niistä on välittömässä käyttövalmiudessa. Yli 400 ydinreaktoria kiertää edelleen maailmaa sotalaivoissa ja sukellusveneissä. Jotkut niistä ruostuvat merenpohjassa tai Venäjän unohdetuissa satamissa.

Yli 2000 ydinkoetta ovat jättäneet jälkeensä maailmanlaajuiset säteilyhaitat. Koealueiden lähellä asuvat ihmiset ovat kärsineet syövästä, korkeasta lapsikuolleisuudesta, keskenmenoista sekä muista terveyshaitoista. Monet ovat joutuneet lähtemään kotikaupungistaan tai -saareltaan säteilyn tehtyä asumisen siellä mahdottomaksi.

Ydinaseita hallussaan pitävien maiden määrä on nousussa ja samalla ydinkatastrofin riski on kasvanut. Nyt ydinaseita on Yhdysvalloilla, Venäjällä, Iso-Britannialla, Ranskalla, Kiinalla, Israelilla, Intialla, Pakistanilla ja Pohjois-Korealla. Osa näistä maista kehitti ydinaseen salaa, ydinvoimahankkeen varjossa. Laajeneva joukko maita on jonottamassa "ydinkerhoon" lisäten samalla jännitteitä eri puolille maailmaa. Ydinohjelmien laajentuessa ydinaseiden tai materiaalien päätyminen vääriin käsiin on yhä todennäköisempää.

 

Ratkaisut

Uusimmat päivitykset

 

Parempaa tietoa ydinvoimasta

Julkaisu | elokuu 31, 2012 at 16:58

Fennovoima on lähettänyt oman esitteensä 'tietoa ydinvoimasta' kaikkiin kotitalouksiin Pyhäjoen lähistöllä, jonne yhtiö kaavailee uutta ydinvoimalaa. Tässä Greenpeacen versio kyseisestä esitteestä.

Greenpeace tyytyväinen osakkaiden lähtöön Fennovoimasta

Lehdistötiedote | elokuu 29, 2012 at 14:46

S-ryhmän, Atrian, Omyan, Outokummun Energian, Leppäkosken Sähkön ja Lankosken Sähkön luopuminen Fennovoiman ydinvoimahankkeesta on osoitus siitä, että ydinvoima on myös taloudellinen riski sen lisäksi, että se estää nopean siirtymisen uusiutuvaan...

Kymmenes pienosakkaista hylkäsi E.ON:in uppoavan ydinvoimalaivan

Blogimerkintä Jehki Härkönen | elokuu 29, 2012

E.ON:in ydinvoimaliiketoimintaa Suomessa edustava Fennovoima ilmoitti tänään , että lähes 10% yhtiön pienosakkaita edustavan Voimaosakeyhtiö SF:n osakkaista on hylännyt hankkeen. Hankkeesta poistuneiden joukossa ovat S-ryhmä, Atria,...

E.ON:in ydinvoimasuunnitelmat Suomessa - Avoin kirje E.ON:in hallitukselle ja...

Blogimerkintä Pro Hanhikivi | elokuu 27, 2012

Pyhäjokisia edustava Pro Hanhikivi -yhdistys lähetti tänään avoimen kirjeen E.ON:in hallitukselle vastustaakseen kuntaan suunniteltua ydinvoimahanketta. Kirje kokonaisuudessaan alla. Arvoisa Dr. Johannes Teyssen, arvoisa E.ON AG:n...

29 - 32 683 tulokset.