Atria huolehtii säteilytetystä lihasta (HS 15.5.2011)

Sunnuntain Hesarista (15.5.2011) löytyi Atrian koko sivun mainos, jossa perusteltiin kotimaisen lihan parhautta. Mainoksessa korostettiin erityisesti kotimaisen lihan puhtautta ja turvallisuutta.

Mainos kertoo myös, kuinka ”monissa maissa lihan säilyvyyttä pidennetään säteilyttämällä sitä”. Viestiä korostettiin oikein säteilymerkinnällä, kuten oheisesta kuvasta voi huomata. Valitettavasti Atria ei omissa energiavalinnoissaan ole juurikaan säteilyn vaaroista piitannut.

Atria haluaa tuottaa Suomeen lisää ydinjätettä. Yritys on osakkaana Fennovoiman ydinvoimahankkeessa.

Korkea-aktiivinen ydinjäte kuuluu vaarallisimpiin ihmisen tuottamiin materiaaleihin, joka pitää pystyä eristämään kaikesta elollisesta tuleviksi tuhansiksi vuosiksi. Ensimmäiset 40 vuotta reaktorista poistamisen jälkeen jätettä pitää pystyä jäähdyttämään jatkuvasti, mistä Fukushiman tapahtumat ovat olleet karvas muistutus.

Atrian olisi syytä huolehtia nyt omat säteilyasiansa kuntoon. Yritystä voi muistuttaa asiasta täältä.