Tänään saimme taas ikäviä uutisia Amazonasilta - metsien hävittäminen elokuussa 2008 oli kolminkertaista viime vuoteen verrattuna! Ei kovin rohkaisevaa aikana, jolloin on vihdoin laajalti tiedostettu, että trooppisten metsien hävittämisen lopettaminen on välttämätöntä, jos haluamme välttää ilmastonmuutoksen vaarallisimmat seuraukset.

Brasilian virallisen satelliittianalyysin tulos on täsmälleen sellainen, kun Greenpeace arvioi jo alkuvuonna. Maan ympäristöministeri listasi pahimpien syyllisten listaan kansallisen maareformikeskuksen INCRAn, jonka ajamaa kyseenalaista "kehitystä" Greenpeace on jatkuvasti arvostellut.On tässä tapauksessa erittäin ikävää nähdä ennustustensa toteutuvan.

Miten tämä liittyy meihin? Tärkein syy uudelle, entistä voimakkaammalle rynnistykselle Amazonian sademetsiin on soijan hinnan kasvu ja maailman ruokakriisi. Tämä taas johtuu suurelta osin biopolttoaineiden tuotannon kasvusta, alasta, jolla suomalainen Neste tuottaa ympäristövastuun pohjanoteerauksia käyttämällä palmuöljyä.  Maailmantalous imaisee muutenkin Amazonian tuhon hedelmät sisäänsä - Euroopassakin myydään alueen puuta, nahkaa tuhotussa sademetsässä laiduntavista metsistä ja sademetsäsoijalla syötetään monia kanoja, sikoja ja nautoja, jotka me panemme suuhumme.

Brasilian presidentti Lula on jo monta kertaa osoittanut kyvyttömyytensä tuhon lopettamisessa. Hän on kuitenkin kertonut selvällä kielellä kansainväliselle yhteisölle, että Brasiliassa kyllä suojellaan sademetsää, jos se kannattaa. Pidetäänkö huolta, että suomalaiset poliitikot kantavat kortensa kekoon rahastoon, jolla maksetaan suojelusta tropiikissa? Norja on jo aloittanut.

-Sini Harkki