Hirmumyrsky alkaa täältä, lukee Greenpeacen aktivistien puolalaiseen hiilivoimalaan heijastamassa tekstissä 9. marraskuuta 2013 Varsovassa alkaneiden ilmastoneuvottelujen edellä. © Konrad Konstantynowicz / Greenpeace

 
Suomen historian takia itsenäisyyspäiväämme kuuluu aina pohdinta maanpuolustuksesta. Ihmislaji on ravintoa hankkiakseen aikanaan ryhmittynyt perheisiin ja heimoihin, ja sen muistona koemme edelleen yhteenkuuluvuutta omalla kielialueellamme muiden lajitoveriryhmien välissä. Mutta mitä ihmettä maanpuolustuksella voi olla tekemistä globaalin, pasifismiin sitoutuneen Greenpeacen kanssa?

Maanpuolustuspuheissa on aina vihollinen – joko suoraan ilmaistuna tai niin kuin nykyisin, hienovaraisesti rivien väliin piilotettuna. Vihollinen on nykykielenkäytössä pannaan julistettu ruma sana, jota ei saa sanoa ääneen. Ehkä olisi kuitenkin syytä. Meillä on uhkia, joilta on puolustauduttava rauhanomaisesti toimimalla. Ilmastonmuutos on uhkista vakavin, joka biosfäärimme kantokykyä horjuttamalla horjuttaa yhteiskuntamme perustaa.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa viholliset ovat helposti löydettävissä. Ne ovat niitä ihmisten ohjaamia jättiläismäisiä yhteisöjä, jotka päästävät eniten kasvihuonekaasuja ilmakehään. Nämä öljy- ja hiiliyhtiöt on lueteltu muun muassa vastikään julkistetussa Carbon Majors -raportissa. Häpeäksi on todettava, että yhtä niistä johtaa hallituksen puheenjohtajana suomalainen reservin kapteeni.

Maanpuolustus – niin Suomen kuin kaikkien muidenkin maiden – on ennen kaikkea toimintaa näiden jättimäisten valtakeskittymien uhan torjumiseksi. Tässä rintamassa käytetään yli neljän miljoonan ihmisen pyyntöä suojella Arktis, tutkimusta, dokumentointia, raportteja, tapaamisia elinkeinoelämän päättäjien kanssa, kokouksia poliittisten päättäjien kanssa, keskusteluja ilmastokokouksissa, Arktisessa neuvostossa ja lukuisassa muussa paikassa, missä päätöksentekijät kohtaavat. Se on myös väkivallatonta suoraa toimintaa, jotta ilmastoamme uhkaavat jätit näkevät, että muutos on välttämätön.

Jotkut ovat kritisoineet tapaa, kuinka media on tehnyt Gazpromin arktista öljynporausta Petšoranmerellä vastustaneista aktivisteista sankareita. Sitä he kuitenkin ovat. Heitä on syytä muistaa tänään Suomen itsenäisyyspäivänä.

JUHA AROMAA