Uutinen Sunilasta

26. syyskuuta 1991 joukko Greenpeacen aktivisteja purjehti Aura-nimisellä aluksella kohti Sunilan sellutehdasta Kotkassa. Kotkasta kaupungilta oli otettu kyytiin tapahtumaa seuraamaan tulleita tiedotusvälineiden edustajia, jotka halusivat olla näkemässä ensimmäisen Greenpeacen suoran toiminnan protestin Suomessa.

Sunilan sellutehdas oli tuolloin yksi Suomen saastuttavimmista sellutehtaista. Sen omisti tuolloin Sunila Oy, jonka puolestaan omistivat sen aikaiset Myllykoski, Tampella ja Enso-Gutzeit.

Greenpeace kävi kampanjaa sellun kloorivalkaisun lopettamiseksi. Silloin kloorivalkaisussa käytettiin kloorikaasua. Kloorikaasu eli alkuainekloori yhdistyi jäteveden kanssa klooriyhdistykseiksi, kuten dioksiineiksi ja furaaneiksi. Ne ovat myrkyllisiä jo pieninä pitoisuuksina.

Aktivistit olivat ryhtyneet hyvin konkreettiseen suoraan toimintaan. Jätevesikanaali oli padottu ja sen yli menevän sillan kaiteisiin oli kahliutunut aktivisteja. Jäteveden tukkineen padon yllä oli banderolli. Mukana oli muun muassa edelleen Greenpeacen toiminnassa vahvasti mukana oleva Petteri Pykäläinen.

"Jätevesikanaalin tukkinut pato murtui, mutta jäteveden lisäksi myös keskustelu kloorivalkaisusta alkoi ryöpytä - ei välttämättä Greenpeacea kehuen mutta kuitenkin", Petteri kertoo.

Ja kun sellua ja paperia ostavat asiakkaat ryhtyvät vaatimaan parannuksia, teollisuudenkin on taivuttava. Kloorikaasulla tapahtuva kloorivalkaisu loppui Suomesta jo kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1993.

Suomen ensimmäinen Greenpeacen aktivistien mielenosoitus on esimerkki siitä, mihin rohkeita edelläkävijöitä tarvitaan. Se mitä kaksikymmentä vuotta sitten vaadittiin, on itsestäänselvyys tänään. Kukaan paperiteollisuuden johtajista ei enää kuvittele valkaisevansa sellua kloorikaasumenetelmällä. Joskus on vain kasteltava itsensä jätevesikanaalissa ennen kuin entinen "välttämättömyys" muuttuu paremmaksi itsestäänselvyydeksi.

JUHA AROMAA