5. kesäkuuta 2012

Greenpeacen teltta Maailma kylässä -festivaaleilla

 

Istuin viikonlopun aikana yli kymmenen tuntia teltassa ja keskustelin ihmisten kanssa. Minulle tultiin tilittämään Shellistä, Fukushimasta ja Talvivaarasta, mutta myös Italiassa asuvasta lapsenlapsesta, liian nopeasti ajavista autoilijoista (mummo ei meinannut ehtiä pois tieltä) ja siitä, ettei joku uskaltanut syödä festariruokaa. Ja tietenkin siitä, ettemme oikeasti ole öljyteollisuutta vastaan, koska kuulakärkikynämme ovat muovia. Miksi siis istuin ja keskustelin? Siksi, koska näennäisesti turhillakin keskusteluilla on merkityksensä.

Festivaaleilla sydäntä lämmitti ehkä eniten se, että ihmiset kokivat meidän olevan helposti lähestyttävissä. He tiesivät, että voivat tulla puhumaan meille asioista kasvotusten. Tietenkin joukkoon mahtui muutama henkilö, jonka mielestä napajäät eivät ole sulaneet ollenkaan, niitä, joiden mielestä meidän pitäisi olla töissä joka päivä ja yksi sellainen, jonka mielestä oli OK, että jääkarhut kuolevat, koska hän oli jo niin vanha, että kuolisi ennen viimeistä jääkarhua. Suurin osa ihmisistä lähti kuitenkin luotamme tyytyväisinä. Osittain siksi, että heille oli annettu tapa vaikuttaa asioihin, mutta myös siksi, että heitä oli kuunneltu.

Satoi tai paistoi, Greenpeacen vapaaehtoinen on Maailma kylässä -teltassa istuessaan fyysisesti lähestyttävämpi kuin jäänmurtajaan kahlittuna. Melkein jokainen festariteltalla vieraillut oli nähnyt vapun Nordica-tempauksen tai lukenut siitä lehdistä, mutta moni ei median toimintapainotteisen uutiskerronnan vuoksi tiennyt oikeastaan mitään Arktis-kampanjasta. Sadat teltalla vierailleet liittyivät Arktiksen puolustajiin – ja jos eivät, niin ainakin tiesivät, mistä kampanjasta oli kyse. Yleisesti ottaen ihmiset innostuivat, kun he saivat tietää pystyvänsä olemaan mukana Arktiksen suojelussa. Jotenkin tällaiset tapahtumat onnistuvat aina palauttamaan uskoni ihmisiin ja muistuttavat minua siitä, miksi sekä väkivallaton suora toiminta että asiantunteva, asiallinen keskustelu ovat niin tärkeitä osia järjestömme vapaaehtoistoimintaa.

5. kesäkuuta 2012

Jääkarhu keräämässä allekirjoituksia Maailma kylässä -festivaaleilla

 

Vaikka ihmisten seassa kampanjoinnin aikana negatiivista palautetta tuleekin, tavallisten kaduntallaajien kanssa kommunikointi on silti yksi tärkeimmistä Greenpeacen tehtävistä. Lehdistö huomioi usein näyttävät mielenosoitukset, jotka herättävät suuria tunteita lukijoissa, mutta kuten esimerkiksi mediahiljaisuus Ollilan kohdalla osoittaa, julkinen keskustelu aiheesta jää usein pinnalliseksi.

Uskallan väittää, että jopa jäänmurtajaan kahliutuessamme me vapaaehtoiset olemme lähempänä tavallista kansalaista kuin yksikään suuryrityksen hallituksen puheenjohtaja. Greenpeace antaa äänen planeetallemme ja sen pinnalla eläville olennoille, mutta järjestömme on olemassa myös niitä varten, joita Shellin ja Jorma Ollilan kaltaiset julkiseen keskusteluun suostumattomat tahot eivät kuuntele.

Me Arktiksen puolustajat haluamme, että meitä kuunnellaan. Haluamme maailman irtautuvan öljyriippuvuudestaan ja vaadimme sekä medialta että päättäjiltämme radikaaleja toimia julkisen keskustelun elvyttämiseksi, jotta Arktiksen taloudellisten intressien ohjaama valloitus saataisiin pysäytettyä. Maailma kylässä osoitti, että ihmiset kyllä haluavat mukaan, jos heille annetaan siihen mahdollisuus.

Siksi sekä valtamedian että Ollilan on aika lopettaa kansan aliarvioiminen ja aloittaa julkinen keskustelu aiheesta. Avoin keskustelu, johon kaikki voivat osallistua. Keskustelu, jossa puhumisen lisäksi myös aidosti kuunnellaan ihmisiä ja kyseenalaistetaan jok'ikisen ylikansallisen yrityksen ryntäys pohjoiseen. Arktis on suojeltava. Meillä on oikeus vaatia sitä ja tulla kuulluiksi.

Jatkamme niin kauan, kunnes meitä aidosti kuunnellaan.