Menivätkö tämä otsikot sinulta ohi eilisen nettiuutissa tai tämän aamun lehdissä?

-Ruoan hintaa uhkaa järjetön nousu
-Kallis ruoka syöksee miljoonat nälkäkurimukseen
-Ruoan hinta tuplaantuu vuoteen 2030 mennessä - miljoonat nälkäkurimukseen

Ohi varmaan menivät, vaikka kysymys ei pitäisi olla vain yhdestä uutisesta muiden joukossa. Kyseessä on katastrofi eläville ihmisille, nyt ja tässä, ensi vikolla, ensi kuussa, ensi vuonna. Samanlaisia varoituksia on kuultu aiemminkin. Katastrofi koskee jo nyt miljoonia ihmisiä ja tulevaisuudessa yhä useampia.

Jyrki Katainen tuskin ehti näitä uutisia eilen tai tänään Säätytalolla nähdä. Syytä olisi ollut, sillä ruuan hinnan noususta raportoinut Oxfam vetosi jälleen kerran, yhtenä monien joukossa maailman hallituksiin, että vahingollisten biopolttoaineiden käyttöä ei enää edistettäisi.

Kataisen mielestä myös ruuasta tehdyille biopolttoaineille on myönnettävä Suomessa verohelpotuksia jotta niiden käyttöä saadaan lisättyä. Tämä siitä huolimatta, että yksi syy ruuan hinnan nousuun on biopolttoaineiden tuotanto. Kun ruokakasveista tehdään bensaa ja dieseliä, viedään maata ruuantuotannolta ja hinnat nousevat.

Tätä voisivat miettiä kaikki nekin suomalaiset, jotka juhannusmatkalla pysähtyvät Neste Oilin asemalle tankkaamaan palmuöljydieseliä ja ostavat samalla auton takakontin täyteen ruokaa. Meillä on varaa. Kaikilla ei ole, ja se mitä me teemme, pahentaa heikkojen tilaa entisestään. Biopolttoaine tankissasi tarkoittaa nälkää, kurjuutta, köyhyyttä ja sairauksia toisella puolen maapalloa. Lisäksi se pahentaa ilmastonmuutosta ja tuhoaa metsiä.

Maailma ei ole tarpeeksi syrjässä. Aja tänä kesänä Neste Oilin ohi. Älä osallistu kurjuuden lisäämiseen. Neste Oilin ”Green diesel” on likaista, epärehellistä ja epäeettistä bisnestä ihmisten ja luonnon kustannuksella.

Matti Liimatainen

Miljoonat näkevät nälkää – ja yksi syy löytyy Suomesta

Menivätkö tämä otsikot sinulta ohi eilisen nettiuutissa tai tämänpäivän lehdissä?

Ruoan hintaa uhkaa järjetön nousu

Kallis ruoka syöksee miljoonat nälkäkurimukseen

Ruoan hinta tuplaantuu vuoteen 2030 mennessä - miljoonat nälkäkurimukseen

Ohi varmaan menivät, vaikka nämä uutiset ovat shokki. Ne tarkoittavat katastrofia eläville ihmisille, nyt ja tässä, ensi vikolla, ensi kuussa, ensi vuonna. Samanlaisia varoituksia on kuultu aiemminkin. Katastrofi koskee jo nyt miljoonia ihmisiä ja tulevaisuudessa yhä useampia.

Jyrki Katainen tuskin ehti näitä uutisia eilen tai tänään Säätytalolla nähdä. Syytä olisi ollut, sillä ruuan hinnan noususta raportoinut Oxfam vetosi jälleen kerran, yhtenä monien joukossa maailman hallituksiin, että biopolttoaineiden käyttöä ei enää edistettäisi.