Kaikki pingviinit eivät pärjää Etelämantereella. Ne jotka pärjäävät, ovat erityisen upeita. On hyvä pitää mielessä, että ne eivät voi lentää tiehensä, jos sää muuttuu liian ikäväksi. Greenpeacen alus Arctic Sunrise on parhaillaan Eteläisellä jäämerellä kampanjoimassa maailman suurimman mertensuojelualueen puolesta.

5. Valkokulmapingviini on Antarktiksen uimamaisteri

 

Valkokulmapingviini on helppo tunnistaa valkoisesta kolmiosta sen silmän yläpuolella. Ne suosivat jäästä vapaita alueita, joten niitä voi tavata lähinnä Antarktiksen niemimaan rannoilla ja saarilla.

Valkokulmapingviinin pyrstö törröttää harjamaisena. Pingviini saattaa päästää trumpettimaisia töräytyksiä, joiden voimakkuus saa epäilemään, voiko ääni tosiaan olla peräisin 75-senttisestä linnusta.

Valkokulmapingviini voi sukeltaa satoja kertoja päivässä etsiessään kalaa, krillejä ja pieniä kalmareita ruuakseen. Veden alla ne ovat luultavasti pingviinimaailman nopeimpia uimareita – ja voivat saavuttaa jopa 36 kilometrin tuntinopeuden.

4. Kultatöyhtöpingviini on elokuvatähtien serkku



Kultatöyhtöpingviini on läheistä sukua Happy Feet -elokuvasta tutulle kalliotöyhtöpingviinille ja sen levinneisyys ulottuu muita töyhtöpingviinejä pidemmälle etelään. Kultatöyhtöpingviini pesii Antarktiksen niemimaalla ja läheisillä saarilla ja muodostavat elinikäisiä kumppanuuksia.

3. Myssypingviini on totinen kiipeilijä



Leukahihnalla varustettu myssy on Antarktiksen tuiskuissa tarpeen, ja vakava ilme on perusteltu. Myssypingviinit pariutuvat eliniäksi ja palaavat samoille ruuhkaisille pesimäpaikoille vuosi toisensa jälkeen. 

 

Ne suosivat vaikeasti saavutettavia kallioisia saaria, joilla niiden poikaset ovat turvassa – mutta siitä hyvästä niiden on kiipeiltävä liukkailla kallioilla ja uitava Eteläisen jäämeren myrskyisissä vesissä pystyäkseen ruokkimaan kumppaninsa ja jälkeläisensä.

2. Keisaripingviini viihtyy viimassa ja sukeltaa syvälle

Majesteettinen keisaripingviini on nimensä veroinen – elävistä pingviineistä suurin voi kasvaa 130-senttiseksi ja painaa jopa 40 kiloa, siis saman verran kuin kouluikäinen lapsi. Ne myös sukeltavat muita pingviinejä syvemmälle, jopa 550 metrin syvyyteen, pyydystämään kalaa ja kalmareita. Tutkijat ovat äskettäin saaneet selville, että keisaripingviinin höyhenpeitteen lomassa olevat ilmakuplat tekevät siitä vedenalaisen kiitäjän.

Keisaripingviinit pesivät ja kasvattavat pörröiset poikasensa Etelämantereen jäätävän talven keskellä. Koiraspingviinit kerääntyvät yhteen pysyäkseen lämpiminä sekä suojellakseen muniaan ja vastakuoriutuneita poikasiaan sillä aikaa, kun naaraspingviinit hankkivat ruokaa veden alta.

1. Jääpingviini on söpö kovanaama



Jääpingviini on Etelämantereen tähti – söpö, pörröinen ja uskomaton kovanaama. Alle 70-senttiseksi jäävät töpöhännät taapertavat hassunkurisesti maalla, mutta veden alla ne pyydystävät krillejä kuin raketit. Jääpingviini pesii ainoastaan Etelämantereella ja talvehtii Eteläisellä jäämerellä.

Jääpingviini rakentaa pesänsä kivistä, jotka ovat jääpingviinimaailman kovaa valuuttaa. Niitä annetaan lahjoiksi toivotuille lisääntymiskumppaneille ja pihistetään naapurien pesistä kun nämä eivät huomaa.

Auta suojelemaan pingviinien kotiseudut

Tänä vuonna meillä on mahdollisuus perustaa näiden pingviinien kotiseuduille Antarktikselle maailman suurin mertensuojelualue. Yli miljoona ihmistä vaatii jo Antarktiksen suojelua - liity joukkoon täällä

Jos olisit pingviini, mikä olisi nimesi? Laadi itsellesi pingviininimi tämän generaattorin avulla