Oh some people! Kun kadulla kyselee kansalaisilta kiinnostaako ympäristönsuojelu tahi olisiko hetki aikaa ympäristöasioille, niin sangen moni vastaa jotain henkeen ”minä seuraan aktiivisesti ympäristöasioita kiitos” tai ”tiedän asioita, opetan biologiaa, minulle ei tarvitse siis kertoa”. Monet sanovat olevansa Greenpeacen ”henkisiä tukijoita”, mutta kavahtavat kun kysytään kiinnostaisiko konkreettisestikin tukea Greenpeacea. On myös ihmisiä, jotka jäävät mielellään keskustelemaan pitkällisesti ja ilmaisevat raskaasti huolensa ympäristöasioista ja Greenpeacen esiin nostamista ongelmista, ja ääneen pohdiskelevat mitäpä asioille voisi tehdä ja kuinka ongelmat ovat suuria. Kun näille erittäin huolestuneille sitten mainitsee, että haen Greenpeacen ympäristösuojelulle kuukausitukijoita, niin nämä ”erittäin huolestuneet” ihmiset äkkiä pistävät keskustelun poikki ja pakenevat paikalta, kun pyydetään auttamaan ympäristönsuojelussa.

Tuon asenteen kummallisuus on siinä, että tuolla asenteella ei muuteta mitään. Vaikka kaikki maailman ihmiset tietäisivät ja olisivat huolissaan kaikista ympäristöongelmista, ei mikään muuttuisi, ellei kukaan tekisi mitään. Lueskelin joskus kirjakaupassa jotain teepussiaforismikirjaa, ja vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaakin, niin aforismi ”pieninkin teko on tärkeämpi kuin suurin ajatus” on hyvin kuvaava. Ajatukset eivät muuta maailmaa, teot muuttavat. Tai kuten Gandhi (jonka periaatteisiin Greenpeacen väkivallaton kansalaistottelemattomuus perustuu) sanoi aikoinaan, meidän pitää olla muutos, jonka haluamme nähdä maailmassa. Feissaajina me tarjoamme ihmisille keinoa ryhtyä muutokseksi, sillä Greenpeacen ympäristönsuojelun resurssit tulevat nimenomaan lähemmäs kolmelta miljoonalta yksityiseltä ihmiseltä. Jokainen tukija on osana tätä muutosta. Mikäli näitä yksilöitä ei olisi, ei Greenpeace voisi ajaa muutosta niin kuin se nykyään tekee. Greenpeacen toiminta perustuu yksityisten ihmisten konkreettiseen tukeen, joko lahjoituksin tai vapaaehtoispanostuksella. ”Henkinen tuki” Greenpeacelle ilman konkreettista tukea ei sellaisenaan edistä Greenpeacen maailmpanparannusprojektia.

Mieleni tekisikin aina kysyä näiltä ihmisiltä, jotka ”tietävät ympäristöongelmista” tai hohkaavat huolestuneisuutta, että mitä he itse tekevät näille asioille sen lisäksi, että vain puhuvat niistä. Tosin kohteliaisuussyistä jätän moiset kyselyt väliin.

Topias Salonen