Martti Leinonen Arctic Sunrisella.

“Tuo on kyllä lapsellista touhua, jolla ei saada mitään aikaiseksi.” Näin aloitti keskustelun eräs kaverini ja entinen kollegani Facebookissa. Kyseessä oli eräs artikkeli liittyen Greenpeacen viime aikaisiin kampanjoihin. Keskustelu jatkui värikkäänä ja mielipiteitä heiteltiin suunnasta jos toisesta. Itse en keskustelun kuluessa onnistunut käännyttämään kaveriani vihreään uskoon eikä hän saanut minua pimeälle puolelle. Keskustelu jäi kuitenkin pyörimään mieleeni. Mitä hittoa olemme täällä oikein tekemässä?

En ole koskaan koskaan ollut optimistinen ihminen. Mitä tulee näkemykseeni maailman ja ihmiskunnan tulevaisuudesta, jaan Aki Kaurismäen mielipiteet lähes sataprosenttisesti. Olemme matkalla kohti isoa, rumaa, paskamaista loppua rajusti kiihtyvällä vauhdilla. “Miksi siis rimpuilla?” kysyi ystäväni.

Se, että matsi näyttää hävityltä on huonoin mahdollinen syy lopettaa taistelu. Sitä kutsutaan luovuttamiseksi. Greenpeace on jo 40 vuotta jatkanut aloittamaansa taistelua tämän planeetan puolesta. Taistelun voittamisen mahdollisuuksista voi olla eri mieltä. Mutta kukaan ei voi kieltää, etteikö hippilauman perustama pikku järjestömme olisi saanut konkreettisia muutoksia aikaiseksi

“Et kai oikeasti usko ekoterroristien saarnaamaan vihreään, utopistiseen maailmanjärjestykseen?” En. Olen aina ollut pessimistin lisäksi myös realisti. Maailma vain sattuu olemaan pullollaan rahan ja vallan sokaisemia idiootteja. He uskottelevat ilmastonmuutoksen olevan uskontoihin verrattavaa hölynpölyä, luonnonvarojen riittävän ikuisesti ja että jokaisen oikeus (ja suorastaan velvollisuus) on olla ajattelematta asioita omaa napaansa kauemmaksi. Nämä ovat vaarallisia ihmisiä! Saattaa olla utopistista tavoitella täydellistä maailmaa, mutta se tuntuu järkevämmältä kuin matkustaa kapitalistisen kulutuskaaoksen junassa, pankkitili täynnä kohti paskaista päätepysäkkiä.

Omat vaivaiset seitsemän kuukauttani Greenpeacen palveluksessa ovat olleet intensiivisia sekä koko ajatusmaailmani mullistava kokemus. Olen matkustanut omien ennakkoluulojeni kehdosta keskelle luovia, älykkäita hulluja, jotka kaikki omalla panoksellaan jatkavat taistelua paremman tulevaisuuden puolesta.

Järjestö on kulkenut pitkän tien sitten vuoden 1971, mutta perusasiat eivät ole muuttuneet mihinkaan. Oma näkökulmani tähän kaikkeen sen sijaan on heittänyt täysin häränpyllyä. Uskon tämän järjestön toimintaan. Olemme täällä tekemässä hyvää.

Martti Leinonen
Viimeinen koskaan 2nd Mate
M/y Rainbow Warrior 2

PS. Rainbow Warrior jatkaa viimeistä matkaansa kohti Singaporea. Oikealla siintää Vietnamin rannikko. Kyydissä olevilla on kädet täynnä työtä inventaarioiden kanssa. Pitkän linjan kansihenkilömme Maite Mompo Espanjasta on ottanut tehtaväkseen arkistoida aluksen historian ja kirjoittaa kaikki sen tarinat kirjan muotoon. Sää on kuumankostea kuin laulun Mombasassa konsanaan, mutta onneksi pysähdymme toisinaan uimapausseille. Elämä hymyilee Warriorilla.