Viemässä yli 300-vuotiasta sellupuuta StoraEnsolle
Allekirjoittanut ja varastettu puupala.

Metsähallitus on taas päässyt vauhtiin vanhojen metsien tuhoamisessa. Hakkuita on viime viikkoina tehty kolmella vanhan metsän kohteella, jotka Greenpeace, Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat määrittäneet Metsä-Lapin merkittävimmiksi suojelemattomiksi metsäkohteiksi. Säälimättömän ikimetsän poiston kohteena ovat Ahmatunturin, Moukavaaran ja Jooseppitunturin ympäristöt.

Kävin eilen tapaamassa StoraEnsoa , joka on Moukavaaran puiden ostaja ja todennäköinen ostaja myös muilla kohteilla. Vein heille viikonloppuna Jooseppitunturin sellupuupinoista viikonloppuna otetun yli 300-vuotiaan männyn palasen muistoksi ja kysyin, tarvitseeko ylikansallinen jättiyritys todella Lapin ikimäntyjä sellun tekoon. Vastaus oli tyly - yhtiölle on aivan sama, tuleeko puu ikimetsästä tai ei, sillä heidän mielestään Lapissa on jo suojeltu tarpeeksi. Lisäksi syyttivät vielä puupalan varastamisesta.

Syksyisen puupulahässäkän jälkeen teollisuuden varastot ovat tupaten täynnä puuta kun tuotteille ei ole kysyntää. Ihmetyttää todella, miksi edelleen on pakko hakata Lapissakin vähiin käyneitä luonnontilaisen kaltaisia vanhoja metsiä. Koko Suomen metsistä enää muutama prosentti on luonnontilassa, eikä ikimetsiä synny enää uusia.  Mistä löytyisi yritys, joka arvostaisi historiaamme myös puuvanhusten muodossa?

Sini Harkki

P.S. Lisätietoa alueista ja kuvia hakkuista:
http://www.flickr.com/photos/greenpeacefinland/sets/72157612966476339/

ja

http://www.forestinfo.fi/forestlapland