Otsikon väitteen allekirjoittavat kokemuksiinsa perustuen yksi toisensa jälkeen: thaimaalainen TERRA -järjestön johtaja Witoon Permpongsacharoen, indonesialainen dokumentaristi Nanang Sujana sekä uruguaylainen luomuviljelijä Pablo Martinez. He puhuivat 8.10. Siemenpuu-säätiön ja Maattomien ystävien järjestämässä "Onko Suomi liian pieni?” -seminaarissa, jossa jäljitettiin suomalaisyhtiöiden toiminnan vaikutuksia maakysymykseen maailmalla.

Pöyry suunnittelee hankkeet ja tekee sosiaalisten ja ympäristövaikutusten arvioinnit. Metso toimittaa koneet ja Stora Enso tai sen tytäryhtiö istuttaa. Neste Oil taas ostaa palmuöljynsä suoraan, osin salatuilta alihankkijoilta. Kuva on moninainen, mutta muun muassa nämä suomalaisfirmat ovat keskeisiä liiketoiminnassa, jossa perustana on laaja maankäyttö. Samaan aikaan kun Suomessa käydään maahanmuuttokeskustelua, suomalaiset (valtion)yhtiöiden toimet johtavat seminaariesitelmien mukaan laajoihin pakkosiirtoihin, syrjäyttämisiin sekä metsäkatoon; tai yleisemmin estää pääsyn viljelysmaahan.

Suomalaiset ovat osa ryntäystä: Oxfamin mukaan maakaappausten aallon aikana viimeisen kymmenen vuoden aikana 227 miljoonaa hehtaaria maata on siirtynyt ulkomaisten sijoittajien käsiin, mikä on noin seitsemän kertaa Suomen maa-ala.[1] Seminaarin voisi vetää yhteen: Suomi vie liikaa tilaa, ja sen sydän on liian pieni. Luomuviljelijä Jukka Lassila täydensi kuvaa: Suomessa voidaan hyvin tuottaa tarvittava sellu, ruoka ja uusiutuva energia ilman tarvetta sekaantua konfliktisiin maainvestointeihin. Emme tarvitse kaikkea tuota maata!

Seminaari oli osa Siemenpuu-säätiön 6.-9.10. järjestämää Syrjäytetyt-elokuvafestivaalia. Sen aikana näytettiin yli 60 elokuvaa isoista kehityshankkeista - plantaaseista, padoista ja kaivoksista. Valkokankaalle heijastui niin syrjäyttämiset, vastarinta kuin ehdotukset kestävästä luonnonvarojen käytöstä. Elokuvafestivaali jatkuu Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Seinäjoella ja Tampereella loka-joulukuussa. Suomalaisyrityksiä ”täydessä maailmassa”, muun muassa Stora Enson Kiinan-konflikteja, tutkaillaan myös 16.-20.11. Lens Politica elokuvafestivaalilla.

Otto Bruun on tulevaisuudentutkija, joka toimii Maattomien ystävät ry:ssä ja Siemenpuu-säätiössä

________________________________

[1] Oxfam: Land and Power. The growing scandal surrounding the new
wave of investments in land. 151 Oxfam Briefing Paper 22 September 2011


Indonesialaisten alkuperäiskansojen viesti suomalaisille