Poliittisen kentän vihreällä laidalla on viime vuosina ollut tungosta. Viime eduskuntavaaleissa lähes kaikilla puolueilla oli ilmasto- tai energiapoliittinen ohjelma. Kiinnitimme toki jo tuolloin huomiota monien julkilausumien onttouteen. Käytännön politiikassa raskaan teollisuuden lyhyen aikavälin etujen ajaminen on noussut jo nyt huomattavasti tärkeämmäksi tavoitteeksi, kuten esim. Suomen takapajuiset kannat EU:n energialinjauksiin osoittavat.

Jos rahoitusmarkkinoiden kansainvälinen kriisi alkaa heijastua reaalitalouteen myös Suomessa, kuten uusimmat ennusteet antavat odottaa, on poliitikkojen sitoutuminen ympäristösuojeluun kovassa testissä. Perinteisesti ympäristöongelmia on ratkaistu nousukauden aikana ja laimilyöty suhdanteiden osoittaessa alaspäin. 1980-luvulla laitettiin kuriin otsonikato ja happosateet. Kioton sopimus saatiin voimaan 2000-luvun nopean kasvun vuosina.

Nyt olemme kuitenkin keskellä ekologista kriisiä, jonka ratkaiseminen ei voi odottaa uusia nousukausia. Joka neljäs maailman nisäkäslajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon. Maailman ilmastopäästöt täytyy kääntää laskuun kymmenen vuoden kuluessa, jotta voimme säilyttää kohtuullisen mahdollisuuden rajoittaa ilmastonmuutos alle kahden asteen. Tämä edellyttää käänteentekevää ilmastosopimusta Kööpenhaminassa joulukuussa 2009 - aikana, jolloin talouden taantuma voi olla pahimmillaan. Sekä uhanalaisista lajeista lukua pitävän IUCN:n että YK:n ilmasto-ohjelman johtajat ovat varoittaneet, että talouskriisi ei saa johtaa polttavien ympäristöongelmien ratkaisun lykkäämiseen.

Taantumaa pelätessä on hyvä muistaa, että suomalaiset ja teollisuusmaiden asukkaat ylipäätään ovat rikkaampia kuin koskaan. 1980-luvun alkuun verrattuna keskimääräisen suomalaisen ostovoima on lähes kaksinkertaistunut. Tätä taustaa vasten huoli talouskasvun hidastumisesta tai jopa pysähtymisestä pariksi vuodeksi vaikuttaa älyttömältä.

Talouskasvun välttämättömyys ei johdukaan siitä, että tavaran määrän lisääminen kasvattaisi hyvinvointia, vaan siitä, että koko kansainvälinen talousjärjestelmä on rakennettu riippuvaiseksi kasvusta. Kun teknologia ja koulutus nostavat työn tuottavuutta, mutta työaikoja ei lyhennetä, täytyy tuotannon kasvaa, jotta kaikille riittää puuhaa 8 tunniksi päivässä. Lainojen takaisinmaksukykyä arvioitaessa oletetaan palkkojen nousevan vuosittain. Pääoman tuottovaatimuksiin pääseminen edellyttää yrityksiltä yleensä liikevaihdon kasvattamista. Ja niin edelleen. Talousjärjestelmän riippuvuus mahdollisimman nopeasta kasvusta taas kaventaa poliitikkojen liikkumavaran ympäristö- ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemisessa liian kapeaksi.

Talouskriisi ei siis tuo muassaan mitään sellaista, mistä ei selvittäisi jakamalla työtä ja oikeudenmukaistamalla tulonjakoa. Hyvinvointipalveluiden rahoittamiseen tuottavuuden kasvu vaikuttaa vähemmän kuin monesti esitetään - lapset, sairaat ja vanhukset tarvitsevat ihmisiä hoitajikseen siinä missä ennenkin, joten näillä aloilla tuottavuus ei todellisuudessa voi paljoa kasvaa.

Polttavien ympäristöongelmien ratkaiseminen edellyttää todennäköisesti, että talouskasvun välttämättömyyttä arvioidaan uudelleen. Talous voi toki kasvaa, mutta talouskasvu ei voi enää olla politiikan yksinomainen tai tärkein tavoite. Kuten IUCN:n varajohtaja kommentoi BBC:lle,

"The financial crisis is nothing compared with the environmental crisis. It's going to affect a few people, whereas the biodiversity crisis is going to affect the entire world. So there is a risk that because of the financial crisis, people are going to say 'yeah, the environment is not that urgent'; it is really urgent."

Optimistisesti voi toisaalta ajatella, että rahoitusmarkkinoiden kriisi on pakottanut kovimmatkin konservatiivit myöntämään, että valtion voimakas rooli on välttämätön markkinoiden epäonnistuessa.Maailmanlaajuisen kestävän energian vallankumouksen aloittamiseen riittävä rahasumma löytyy tarvittessa parissa viikossa. Ilmastonmuutos taas on suurin markkinamekanismin epäonnistuminen, jonka ihmiskunta on kohdannut. Mm. rahoitus- ja asuntomarkkinoille nyt pumpattavat käsittämättömät rahasummat ovat ainutlaatuinen mahdollisuus nostaa ympäristönsuojelu keskeiseen asemaan näillä sektoreilla.

Lauri Myllyvirta