PeurakairastaTänään sovittiin kahdeksan ympäristöjärjestöjen rajaaman suojelemattoman metsäerämaan käytöstä Greenpeacen, Metsähallituksen ja monien muiden Lapin metsien suojeluun liittyvien tahojen kesken. 80 % alueiden metsäpinta-alasta rajataan hakkuiden ulkopuolelle.

Tulos on ennen kaikkea kunnianosoitus Greenpeacen ja muiden ympäristöjärjestöjen metsäväen vähintään vuosikymmenen mittaiselle työlle, jota olen itse saanut seurata muutaman vuoden ajan sivusta. Aika monet kumisaappaat on kävelty puhki metsien tilaa kartoitettaessa. Kymmenet kerrat selitetty luonnontilaisten metsien arvoa ja huonoa tilaa poliitikoille, virkamiehille, metsäteollisuudelle, sen asiakkaille, toimittajille. Aika monta kertaa saatu vastaan tyhjä katse ja selitetty uudestaan. Sitten ehkä viety katsomaan niitä metsiä. Esitelty valokuvia ja videoita. Tarvittaessa menty pysäyttämään metsäkoneita ja siitä hyvästä putkaan. Ja ennen kaikkea jatkettu vuodesta toiseen.

Peurakairassa
Vierailin yhdellä nyt säästettäväksi sovituista kahdeksasta kohteesta, Peurakairassa, viime keväthankien aikaan, hiihdettyäni ensin Hammastunturin erämaa-alueen halki. Olen kulkenut Suomen metsissä melko paljon. Kansallispuistoissa ja talousmetsissä, etelässä ja pohjoisessa. Niin suksien, teltan, näytteenottovehkeiden kuin moottori- ja raivaussahankin kanssa. Mutta sellaista metsää en ole monta kertaa nähnyt. Metsää, josta näki ja tunsi, että se on seissyt siinä tuhansia vuosia. Elävän männyn kyljissä isot palokorot ja vieressä toinen ainakin satavuotinen ehjärunkoinen – palon jälkeen kasvanut. Hiljaiseksi veti.

Oli riipaisevaa tietää, että metsää ei ollut suojeltu millään tavalla – metsäkoneet voisivat minä vuonna tahansa ajaa paikalle ja kaataa männyt, joiden ympäri eivät miehen kädet yllä. Kuinka kauan vie Lapin männyltä kasvaa siihen mittaan?

Aarniometsien suojelu on teollisuudenkin etu
Suomen metsät on myllätty sotien jälkeen tavalla, jota ei ole tapahtunut viime jääkauden jälkeen. Vain viisi prosenttia on lähellä luonnontilaa. Metsätalous ja -teollisuus ovat olleet ja ovat osaltaan edelleen Suomen vaurauden lähde. Kuitenkin tuhoamalla vähiä luonnontilaisia metsiä metsäteollisuus on turhaan pilannut julkisuuskuvaansa ja hankkinut vihat niskoilleen – turhaan, koska alueet ovat olleet puunhankinnan kannalta marginaalisia. 96 prosenttia metsätalouden kannalta kiinnostavasta metsästä on talouskäytössä, käytännössä avohakkuiden piirissä. Tämänpäiväinen sopimus osoittaa, että tämä on ymmärretty myös metsäteollisuudessa.

Suurimmalla osalla suomalaisista on edelleen erityinen suhde metsään. Mitä suomalaisuudesta jäisi jäljelle, jos tällaiset metsät kaadettaisiin? Uskon, että suurin osa meistä on hivenen onnellisempia, kun tiedämme, että näitä viimeisiä tuhatvuotisia aarniometsiä ei jauheta mainospaperiksi. Eivätkä metsäteollisuuden menestymisen edellytykset tämän sopimuksen tuloksena ainakaan heikkene.

Lauri Myllyvirta