Japan's Sun by Khalid Albaih

Kuva: Khalid Albaih (some rights reserved)

Japanin hallitus omaksui Fukushiman ydinkatastrofin alettua rinnakkaisen ydinvoimapolitiikan kotimaassa ja ulkomailla. Pitkästä talouden matalasuhdanteesta kärsineessä Japanissa ydinteknologian vientiä ulkomaille pidettiin eräänä tärkeimmistä lähteistä uudelle talouskasvulle aina Fukushiman voimalan räjähdykseen asti. 

Katastrofin alettua Japanin pääministeri lopetti ydinteknologiaviennin hetkeksi, mutta vain yhdeksän kuukauden kuluttua Japanin parlamentti hyväksyi neljä uutta yhteistyösopimusta, Vietnamiin, Jordaniin, Etelä-Koreaan ja Venäjälle. Sopimukset lupaavat, että ydinteknologiaa ei käytetä aseiden valmistamiseen ja sen hyväksyminen välttämätöntä ennen ydinteknologian vientiä. Nykyhallitus totesi Japanin jatkavan aiempia ydinteknologian viennin hankkeita ja neuvotteluita Turkin, Intian, Arabiemiirikuntien ja Brasilian kanssa. 

Japanilaisen yhtiön on tarkoitus aloittaa kahden ydinvoimalaitoksen rakennustyöt maanjäristysherkällä alueella Vietnamissa vuonna 2014. Kaksi muuta hanketta on parhaillaan suunnitteluvaiheessa Liettuassa ja Jordanissa. Japanilainen yhtiö allekirjoitti esisopimuksen ja Liettuan parlamentti hyväksyi sen 26.6.2012. Ydinvoimalan rakentamisesta järjestetään lokakuussa kansanäänestys.  Jordaniin suunniteltu ydinvoimalaitos puolestaan sijaitsee kuivassa sisämaassa, eikä jäähdytysveden saatavuutta ole kyetty vielä takaamaan. Jordanin parlamentti vastustaa hallituksen suunnitelmia ja viime vuonna nähtiin jopa poikkeuksellinen 500 ihmisen ydinvoiman vastainen mielenosoitus. 

Asukkaat molemmissa maissa ovat ilmaisseet huolestuneisuutensa ydinvoiman turvallisuudesta. Maiden hallitukset ovat kuitenkin ilmoittaneet luottavansa Japanin ”maailman parhaaseen ydinteknologiaan”. Huipputekniikka ei valitettavasti kykene takaamaan ydinvoiman turvallisuutta. Erityisesti se ei voi poistaa ihmisten tekemiä virheitä, joita on pidetty Fukushiman katastrofin pääsyynä.   

Toisaalta, Japaniin tuodaan parhaillaan uutta kotimaista energiapolitiikkaa. Japanin hallitus päätti vähentää ydinvoiman riippuvuutta vuoteen 2030 mennessä, joko 0%, 15% tai 20%-25% sähköntuotannosta. 

Fukushiman ydinkriisistä kärsiville ihmisille ainoa vastuullinen politiikka on ydinvoiman ja siihen liittyvän teknologian viennin alasajo kokonaan ja investoinnit uusiutuvaan energiaan niin kotimaassa kuin ulkomailla.