"Kansalaiset eivät halua Suomen lukkiutuvan riskialttiiseen
ydinvoimaan, joka jättää jälkeensä hengenvaarallisesti säteilevää
jätettä lukemattomille sukupolville.
Äänestyssitoumuksen tehneille 30 000 suomalaiselle asia on niin
tärkeä, että he voivat äänestää ensi eduskuntavaaleissa vain
ehdokasta, joka nyt eduskunnassa estää ydinvoiman
lisärakentamisen", sanoo Greenpeacen viestintäpäällikkö Juha
Aromaa.
Turvallisilla energiaratkaisuilla voidaan kattaa monin verroin
suomalaisten sähköntarve, leikata hiilivoiman käyttöä ja lopettaa
sähkön tuontiriippuvuus: biosähköä, tuulivoimaa ja energiaa
säästäviä ratkaisuja voidaan lisätä yhteensä kolmen ydinreaktorin
verran kymmenessä vuodessa.
Kaksi reaktoria tekisi Suomesta ydinsähkön massiivisen viejän,
johtaisi toisen ydinjätehaudan rakentamiseen ja kaksinkertaistaisi
syntyvän ydinjätteen määrän. Suomen ilmastopäästöjä ydinvoiman
lisärakentaminen vähentäisi korkeintaan muutamalla prosentilla.
"Eduskuntavaalikampanjaa käydään yhä enemmän sosiaalisessa
mediassa. Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjan Facebook-ryhmään
kuuluu ihmisiä kymmenen kertaa enemmän kuin puolueiden
suurimpiinkin Facebook-ryhmiin", Aromaa jatkaa.
Viiden ympäristöjärjestön ja kuuden poliittisen nuorisojärjestön
käynnistämä Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja kerää
sitoumuksia, joissa äänestäjät lupaavat eduskuntavaaleissa 2011
äänestää kansanedustajaa, joka eduskunnassa äänestää uusien
ydinreaktorien rakentamista vastaan, tai uutta
kansanedustajaehdokasta, joka vastustaa ydinvoimaa.
Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja:
http://www.ydinvoima.fi
Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjan käynnistäneet
järjestöt:
Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Natur och Miljö, Suomen
luonnonsuojeluliitto, Keskustanuoret, Keskustaopiskelijat,
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Liitto ViNO,
Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK, Vasemmistonuoret ja
Vasemmisto-opiskelijat.
Other contacts:
Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, Greenpeace, puh. 050 369 6202