Greenpeacen aktivistit osoittavat mieltä Shellin arktista öljynporausta vastaan Shellin öljynporauslaivastoon kuuluvalla jäänmurtaja Nordicalla 1. toukokuuta 2012.
”Shellin kalusto ei kestänyt arktisia olosuhteita ja niissä on turvallisuuspuutteita. Suomalaisten jäänmurtajien ei pidä osallistua öljyuhkapeliin. Valtionyhtiö Arctia Shippingin on sanottava irti sopimuksensa Shellin kanssa”, sanoo Greenpeacen ohjelmajohtaja
Tapio Laakso.
Shellin yritys porata öljyä viime vuonna epäonnistui, ja yhtiön kummatkin öljynporausalukset vaurioituivat niin pahoin, että ne hinataan eri telakoille Aasiaan korjattavaksi. Viimeksi vaurioitui öljynporausalus
Kulluk, joka uutena vuonna ajautui saaren rantaan Alaskassa.
Yhdysvaltain rannikkovartioston raportin mukaan öljynporausaluksissa on ollut useita turvallisuusrikkomuksia.
”Jos Shell poraisi Arktiksella, öljyvuoto olisi väistämätön. Kahdesta suomalaisjäänmurtajasta ei olisi silloin apua ympäristökatastrofin estämiseksi”, Laakso toteaa.
”Olen hyvin helpottunut Shellin päätöksestä olla poraamatta ensi kesänä, mutta yhtiön on luovuttava hankkeesta kokonaan. Pyydämme myös kaikkia vetoamaan presidentti
Barack Obamaan, joka voi pysäyttää Shellin aikeet Alaskan pohjoispuolella”, Laakso sanoo.
Greenpeacen aktivistit vastustivat Shellin öljynporausta osoittamalla mieltä Helsingissä porauslaivastoon kuuluvilla jäänmurtajilla maaliskuussa ja toukokuussa. Aktivistit jatkoivat toukokuista protestiaan Öölannin ulkopuolella ja Tanskan ja Saksan välisessä Fehrmannin salmessa.
Greenpeacen tavoite on öljynporauksen kieltäminen Arktiksella ja suojelualueen perustaminen Pohjoiselle jäämerelle. Tavoitetta tukee 2,7 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa.
”Toiminta arktisen öljynporauksen torjumiseksi jatkuu kaikkialla Pohjoisella jäämerellä”, sanoo Tapio Laakso. ”Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii, että suuri osa jo tunnetuista öljyvaroista jätetään maahan ja öljyn polttamisesta päästään eroon. Arktisesta alueesta ei pidä tehdä uutta öljyntuotantoaluetta.”
Vetoomus presidentti Obamalle Shellin arktisen öljynporausluvan peruuttamiseksi:
www.greenpeace.fi/obamaGreenpeacen kampanja Arktiksen suojelemiseksi:
www.savethearctic.orgLisätietoja:
Ohjelmajohtaja Tapio Laakso, puhelin 040 181 6559
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, puhelin 050 369 6202