Lehdistötiedote - lokakuu 30, 2009
Euroopan johtajat antoivat tänään huippukokouksessaan selvän tuen kehittyvien maiden ilmastomuutoksen vastaisten toimien mittavalle rahoittamiselle. Pitkään jatkuneiden jäsenmaiden kiistojen jälkeen tämä on tervetullut viesti Kööpenhaminan kokoukseen tähtääville neuvotteluille.
"Ei pakotietä ilmastonmuutoksesta!" Greenpeacen aktivistit sulkivat uloskäynnit Justus Lipsius -palatsista Brysselissä, jossa oli käynnissä EU:n valtiovarainministerien tapaaminen. Aktivistit vaativat lisää rahaa kehitysmaille ilmastonmuutoksen torjuntaan ja sen seurauksiin varautumiseen.
- Vaikka EU-johtajilta puuttui rohkeutta lyödä EU:n omat
rahoitusluvut pöytään, pitää EU:n päätös yhä neuvottelut
raiteillaan. Ilmoittamalla valmiutensa julkiseen
ilmastorahoitukseen, EU haastaa muut teollisuusmaat, etenkin Obaman
johtaman Yhdysvallat, tuomaan nyt omat rahoituskantansa pöytään,
Greenpeacen ilmastovastaava Simo Kyllönen arvioi.
EU johtajien mukaan teollisuusmaiden julkinen tuki kehittyville
maille on enimmillään 50 miljardia euroa vuodessa. Euroopan
komissio on tiedonannossaan esittänyt EU:n osuudeksi tästä
enimmillään 15 miljardia euroa vuodessa. Greenpeace ja muut
ympäristö- ja kehitysjärjestöt ovat vaatineet julkisen
ilmastorahoituksen kokonaismääräksi vuoteen 2020 mennessä 110
miljardia euroa vuosittain ja tästä EU:n osuudeksi vuosittain 35
miljardia euroa. Viime viikolla Euroopan parlamentti vaati EU:ta
sitoutumaan 30 miljardin euron osuuteen teollisuusmaiden 100
miljardin euron kokonaisrahoituksesta.
- On valitettavaa, että EU-johtajien tänään esittämät luvut
jäävät vieläkin vain puoleen siitä, mitä ilmastokriisin torjuminen
edellyttää. Neuvotteluissa kehittyvien maiden kanssa luvut voivat
kuitenkin tarkentua. Tärkeää on nyt saada neuvottelut luvuista ja
rahoitusmekanismeista käyntiin, Kyllönen jatkaa.
Ilmastorahoitus on ollut Kööpenhaminan ilmastokokoukseen
tähtäävien neuvottelujen vaikeimpia asioita. Kööpenhaminassa
sovittavan ilmastorahoituksen tarkoituksena on suojella trooppisia
metsiä, joiden hakkuut aiheuttavat jopa viidenneksen maailman
kasvihuonekaasupäästöistä. Rahoituksen avulla varmistetaan
puhtaamman ja tehokkaamman teknologian käyttöönotto kehittyvissä
maissa ja autetaan köyhiä maita sopeutumaan ilmastonmuutoksen
väistämättömiin seurauksiin, kuten tulvien lisääntymiseen.
- Ilman riittävää teollisuusmailta tulevaa tukea kehittyvien
maiden päästöjä on mahdoton kääntää laskuun. Siksi rahoitus on
tärkeä osa maailmanlaajuista ilmastonsuojelua. Lisäksi on
huomattava, ettei tämä raha ole vastikkeetonta. Rahan edellytyksenä
kehittyvien maiden on osoitettava toteen ne toimet, joilla päästöjä
vähennetään, Kyllönen muistuttaa.
Other contacts:
Ilmastovastaava Simo Kyllönen, puhelin 040 197 2620
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, puhelin 050 369 6202