Olkiluodossa rakenteilla olevan ydinvoimalan reaktori aktivistien valtaamasta nosturista nähtynä.
- Suomesta voi tulla myös ulkomailta tulevan ydinjätteen
kaatopaikka. E.ON
omistaa Euroopassa parikymmentä ydinreaktoria, joiden
tuottamalle ydinjätteelle sillä ei ole loppusijoituspaikkaa. Jos
E.ON:in omistama Fennovoima avaa Suomeen ydinjätehaudan, Suomen voi
olla EU-lainsäädännön mukaan mahdotonta estää ydinjätteen tuontia
muissa EU-maissa sijaitsevista E.ON:in voimaloista, Greenpeacen
energiavastaava Lauri Myllyvirta varoittaa.
Fennovoiman oman ympäristövaikutusten arvioinnin mukaan hanke
vähentäisi Suomen ilmastonmuutosta kiihdyttäviä päästöjä alle
prosentilla ja vasta yli kymmenen vuoden kuluttua. Sähkön
tuontiriippuvuudesta irtautumisen kannalta 2020-luvulla valmistuva
reaktori olisi auttamattomasti myöhässä.
- Suomen ilmastopäästöt ovat yli kymmenen prosenttia vuoden 1990
tason yläpuolella ja niitä täytyy leikata vähintään 30 prosenttia
tämän tason alle vuoteen 2020 mennessä. Sen lisäksi riippuvuutta
Venäjältä tuodusta sähköstä täytyy vähentää kiireesti. Epävarmoista
ja hitaista ydinvoimahankkeista ei tässä ole apua. Laaja
investointiohjelma rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen,
bioenergiaan ja tuulivoimaan mahdollistaisi riittävän päästöjen
vähentämisen ja lopettaisi riippuvuuden tuontisähköstä, Myllyvirta
sanoo.
- Fennovoiman suunnitelmat ovat levällään. Se kohtaa voimakasta
vastustusta kaikilla paikkakunnilla, joille se yrittää voimaloitaan
tuputtaa. Pyhäjoella ydinvoiman vastainen kansanliike sai
viidenneksen kunnanvaltuuston paikoista. Kristiinankaupungista
ydinvoimayhtiö lähti jo häntä koipien välissä. Loviisassa sille
kieltäydyttiin myymästä maata eikä Itä-Uudenmaan maakuntaliitto
varannut paikkaa maakuntakaavassa ydinvoimalalle Ruotsinpyhtäällä,
Myllyvirta jatkaa.
- Fennovoima jätti hakemuksensa päivä sen jälkeen, kun Olkiluoto
3:n tiedotettiin olevan jo kolme vuotta myöhässä aikataulustaan ja
kustannusten nousevan entisestään. Voimalan rakentaminen maksaa
noin kaksi kertaa niin paljon kuin eduskunnalle väitettiin.
Olkiluodon hanke kärsii ydinvoimateollisuuden kroonisista
ongelmista, jotka toistuisivat luultavasti myös, jos Suomeen
rakennettaisiin uusia ydinvoimaloita.
Greenpeace julkaisi joulukuussa Kestävän energian
vallankumous
-energiaskenaarion, joka osoittaa, miten vuoteen 2020 mennessä
voidaan vähentää ilmastopäästöjä kotimaassa 35 prosenttia vuoden
1990 tasosta, irtautua sähkön tuontiriippuvuudesta ja aloittaa
ydinvoiman alasajo sulkemalla yksi nykyisistä ydinreaktoreista.
Ohjelman kokonaiskustannukset ovat samat kuin hallituksen
ilmastostrategian, jolla päästään vain 5-10 prosentin
kotimaisiin
päästövähennyksiin. Greenpeacen ohjelmassa investoinnit
kotimaiseen uusiutuvaan energiaan ja energian käytön tehostamiseen
loisivat huomattavasti hallituksen suunnitelmia enemmän työpaikkoja
ja liiketoimintaa Suomeen.
Lisätietoja:
Kestävän energian vallankumous -energiaskenaario
Kooste Olkiluoto 3:sta
Other contacts:
Energiavastaava Lauri Myllyvirta, puhelin 050 362 5981
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, puhelin 050 369 6202