Ministeri Korkeaoja sai kultaisen moottorisahan Greenpeacelta

Lehdistötiedote - syyskuu 25, 2006
Greenpeace myönsi tänään ”kultaisen moottorisahapalkinnon” Suomen hallitukselle ”palkinnoksi” siitä, että Suomen hallitus on ollut erityisen haluton estämään laittomasti hakatun puutavaran tuontia Venäjältä.

Mielenosoitus laittoman puun maahantuontia vastaan EU:n maa- ja metsätalousministerien kokouksessa 25.9.2006. Greenpeace on Oulussa muistuttaakseen EU:n puheenjohtajaa Suomea siitä, että tarvitaan lakisääteisiä toimia ja uutta kansainvälistä sopimusta laittoman puun tuonnin kieltämiseksi EU:n sisämarkkinoille.

Greenpeace otti yhteyttä maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojaan Oulussa luovuttaakseen palkinnon hänelle henkilökohtaisesti maakuntaretken päätteeksi. Korkeaoja kieltäytyi kunniasta erityisavustajansa välityksellä todeten mm., ettei Suomella ole mitään hävettävää kansainvälisessä metsäpolitiikassaan.

Ympäristöjärjestön mielenosoittajat asensivat kokouspaikan edustalle puhallettavan moottorisahan, jonka viereen oli ripustettu banderolli kehotuksella  "Ban illegal timber". Osa aktivisteista osoitti mieltään kanootein ja kumivenein Oulun kaupunginteatterin läheisyydessä. Greenpeace on paikalla Oulussa muistuttaakseen EU:n puheenjohtajaa Suomea siitä, että tarvitaan lakisääteisiä toimia ja uutta kansainvälistä sopimusta laittoman puun tuonnin kieltämiseksi EU:n sisämarkkinoille.

Greenpeace paljasti viime viikolla, että laittomasti hakattua puutavaraa virtaa Venäjältä Suomeen, vaikka suomalaiset metsäyhtiöt ovat vakuuttaneet, että ongelmat ovat hallinnassa  yhtiöiden seurantajärjestelmien myötä. Greenpeacen tutkimukset kesä-elokuussa osoittivat kuitenkin, että useita laittomuuksia sisältäneet hakkuut läpäisivät metsäyhtiöiden seulan vaikeuksitta. Laiton puu kuljetettiin Suomeen suurten metsäyhtiöiden tehtaille.

Greenpeacen paljastukset ovat herättäneet hämmennystä Suomen metsäteollisuuden keskuudessa ja esimerkiksi Stora Enso on omalta osaltaan luvannut käynnistää tutkimukset hankkimansa puun alkuperästä varmistaakseen, että lakia on noudatettu. Suomen hallituksen edustajat ovat sen sijaan viitanneet Greenpeacen paljastuksiin kintaalla ja todenneet, "etteivät he voi sille mitään, että Venäjällä tapahtuu laittomuuksia."

- Tämä ei ole hyväksyttävä vastaus hallitukselta ja maalta, joka kansainvälisissä kokouksissa mainostaa itseään metsätalouden mallimaana Euroopassa. Vaikka olemme esittäneet vedenpitäviä todisteita siitä, että metsäyhtiöiden vapaaehtoiset seurantajärjestelmät eivät toimi käytännössä, Suomen hallitus jatkaa vastuun pakoilua. Olemme siksi päättäneet myöntää Suomelle surullisen kuuluisan kultaisen moottorisahapalkinnon, Greenpeacen metsäasiantuntija Sini Harkki toteaa.

Greenpeace on aikaisemmin myöntänyt vastaavan "palkinnon" esimerkiksi Brasilian ja Kanadan hallituksille sekä metsäyhtiö Rimbunan Hijaulle.

EU:n komissio valmistelee parhaillaan lakiesitystä laittomasti hakatun puun tuonnin estämiseksi nk. FLEGT-ohjelman puitteissa (Forest Law Enforcement, Governance and Trade).  Greenpeace on yhdessä 160:n kansalaisjärjestön ja 80:n yrityksen kanssa vedonnut Euroopan Unioniin, jotta se edistäisi tehokkaita keinoja laittoman puukaupan lopettamiseksi.

Raporttimme Karjalan laittomista hakkuista ja muu taustamateriaali: http://www.greenpeace.fi/flegt

Other contacts:

Sini Harkki, metsäasiantuntija (Oulu), Greenpeace, 050 582 1107
Mikael Sjövall, tiedottaja (Oulu), Greenpeace, 050 3696 202 (valo- ja videokuvien tilaukset)
Sue Connor, FLEGT-asiantuntija (Helsinki), Greenpeace, + 31 64616 2024