Euroopan energiavallankumous 2008 -raportin kansi.
Energy [r]evolution haastaa Jorma Ollilan esittelemät Shellin
energiaskenaariot, jotka toisivat maailman hiilidioksidipäästöt
kasvu-uraltaan vain nykytasolle vuoteen 2050 mennessä. Ollilan
vision toteutuminen johtaisi suurella varmuudella ilmaston
katastrofaaliseen, yli kolmen asteen ja pahimmillaan yli viiden
asteen lämpenemiseen.
- Mallimme osoittaa, miten energian kysynnän kasvuun voidaan
vastata siten, että ilmastopäästöt laskevat samalla dramaattisesti.
Ratkaisun avaimet ovat energiatehokkuudessa ja uusiutuvissa
energialähteissä, Greenpeacen uusiutuvan energian kampanjan johtaja
Sven Teske tiivistää.
- Uusiutuvan energian teollisuus on valmis ja kykenevä
toteuttamaan uusiutuvan energian vallankumouksen, jos vain
poliitikot niin haluavat. Teknologia tai kustannukset eivät ole
todellisia esteitä, EREC:n pääjohtaja, professori Arthouros Zervos
toteaa.
- Uusiutuvien energialähteiden globaalit markkinat
kaksinkertaistuvat kolmen vuoden välein. Kaksinumeroista kasvua
voidaan pitää yllä vuoteen 2050 saakka ja selättää fossiilisten
polttoaineiden teollisuus. Uskomme, että kymmenen vuoden päästä
uusiutuva energia on kilpailukykyisin energiavaihtoehto kaikilla
sektoreilla, painottaa Zervos.
Greenpeacen ja EREC:n energiamallin taustalla on useita
tutkimuslaitoksia sekä asiantuntijoita eri maanosista. Vision
toteutuminen loisi miljoonia uusia, ilmastoystävällisiä
työpaikkoja. EREC:n edustamat eurooppalainen teollisuus työllistää
jo nyt noin 400 000 ihmistä. Kuluttajille energiavallankumous
tietäisi tulevaisuudessa nykykehitykseen nähden huomattavasti
alhaisempia energialaskuja, sillä energiapiheissä, uusiutuviin
energialähteisiin nojaavissa energiajärjestelmissä polttoainekulut
ovat pienet.
- Energiavallankumousta tarvitaan myös Suomessa. Hallituksen
suunnittelemat toimet riittävät vain 5-10 prosentin
päästövähennykseen kotimaassa vuoteen 2020 mennessä, kun
ilmastokaaoksen torjuminen edellyttää teollisuusmailta vähintään 30
prosentin päästövähennyksiä, toteaa Greenpeacen energiavastaava
Lauri Myllyvirta.
Yli 30 prosentin päästöleikkaukset sekä irrottautuminen sähkön
tuontiriippuvuudesta voidaan Suomessa saavuttaa rakentamatta uutta
ydinvoimaa. Greenpeacen luoma malli perustuu suomalaisissa
tutkimuksissa todettuihin mahdollisuuksiin ja lähtee samoista
keskeisistä oletuksista kuin hallituksen ilmasto- ja
energiastrategia.
Globaalin
skenaarion ennakkomateriaali
Esittelytilaisuuden kalvot, suomenkielinen yhteenveto,
Greenpeacen raportti Suomen energiaratkaisuista sekä raporttien
yhteenvedot ovat saatavissa samasta osoitteesta klo 15.
Esittelytilaisuus järjestetään tänään Tapahtumatalo Bankissa
(Unioninkatu 22) klo 13.30 - 16.15. Kutsu ja
ohjelma
European Renewable Energy Council (EREC) on Euroopan uusiutuvan
energian teollisuuden, kaupan ja tutkimuksen kattojärjestö, jonka
edustaman teollisuuden liikevaihto on noin 40 miljardia euroa ja
työllistävyys noin 400 000 työntekijää. Sen edustamiin jäsenjärjestöihin kuuluvia suomalaisia tahoja
ovat mm. VTT, WindWind, Finbio ja Teknologiateollisuus.
Professori Arthouros Zervos on kansainvälisesti arvostetuimpia
uusiutuvien energialähteiden asiantuntijoita, jonka ansiolista yli
20 vuoden ajalta on pitkä. Yhtenä lukuisista luottamustehtävistään
Zervos on Euroopan komission energiaosaston asiantuntijaryhmän
jäsen ja on siten ollut läheisesti mukana energiapaketin
laadinnassa. Zervoksen esittely
DI Sven Teske on työskennellyt Greenpeacella 15 vuotta ja
julkaissut tuona aikana lukuisia raportteja uusiutuvista
energialähteistä yhteistyössä teollisuuden toimijoiden kanssa.
Saavuttamansa asiantuntija-asemansa ansiosta hänet kutsuttiin mm.
Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) tuoreimman energiaskenaarion
arvioijaksi. Vuonna 1999 Teske perusti Greenpeace Energy -nimisen
osuuskunnan, joka työllistää nykyään 40 ihmistä ja tuottaa vihreää
sähköä 80 000 asiakkaalle Saksassa ja Luxembourgissa.
Sekä Zervos että Teske on hiljattain valittu IPCC:n tulevan
uusiutuvien energialähteiden erikoisraportin eräiksi
pääkirjoittajiksi.
Greenpeacen Energy [r]evolution -tilaisuuden muut puhujat:
Lauri Myllyvirta, energiakampanjoitsija, Greenpeace
Mikko Linnanvuori, rahastonhoitaja, FIM Green Energy
Jari Ihonen, puheenjohtaja, Suomen tuulivoimayhdistys
Pekka-Juhani Kuitto, toiminnanjohtaja, Finbio
Peter Lund, professori, Teknillinen korkeakoulu