Kolme Greenpeacen aktivistia kiipesi 14.6.2010 Forsmarkin ydinvoimalassa reaktorirakennuksen katolle osoittamaan mieltään. He vaativat Ruotsin valtiopäiviä hylkäämään uuden ydinvoiman rakentamisen ja siirtymistä uusiutuvaan ja turvalliseen energiaan.
Kello 9.30 Suomen aikaa maanantaiaamuna uusiutuva energia astui
Forsmarkin ydinvoimalan alueelle. Auringoksi, tuuleksi ja vedeksi
pukeutuneet aktivistit kiipesivät alueelle reaktorirakennusten
ulkopuolella. Kolme aktivistia kiipesi reaktorirakennuksen
katolle.
"Nykyisten ydinvoimaloiden korvaaminen uusilla, kuten Ruotsin
hallitus esittää, olisi historiallinen virhe. Uusiutuva energia on
täysin realistinen ja kilpailukykyinen vaihtoehto, jonka avulla
vältämme ympäristölle vaarallisen uraanin louhinnan ja
radioaktiivisen jätteen, joka pitää eristää ihmisistä ja muusta
luonnosta yli 100 000 vuodeksi", sanoo Greenpeacen energiavastaava
Ruotsissa Ludvig Tillman.
Vuoden 2009 alussa Ruotsin hallitus ilmoitti, että neljä
hallituspuoluetta olivat sopineet kumoavansa nykyisin voimassa
olevan lain, jonka mukaan ydinvoimasta luovutaan ja uusia
ydinvoimaloita ei saa rakentaa. Hallituspuolueiden sopimus, jonka
pohjalta esitys valtiopäiville on tehty, tarkoittaa, että kehitys
kohti kestävää energiantuotantoa pysähtyy. Ruotsi on uusiutuvan
energian tuotannossa paljon muun muassa Saksan, Espanjan ja Tanskan
jäljessä.
"Jos aioimme siirtyä kestävään energiantuotantoon, tarvitsemme
järkeviä politiikkoja, jotka tekevät viisaita päätöksiä. On
erityisen vaikea käsittää, miksi keskustan kansanedustajat, jotka
haluavat korvata ydinvoiman uusiutuvalla energialla, aikovat nyt
äänestää uuden ydinvoiman puolesta. Kansanedustajat eivät saa antaa
puolueuskollisuuden estää kestävää energiapolitiikkaa. Heidän on
äänestettävä "ei" uudelle ydinvoimalle", Tillman sanoo.
Useat tutkimukset, kuten Greenpeace-raportti
Energy [R]evolution, osoittavat, että uusiutuva energia ja
energiatehokkuuden parantaminen ovat ympäristön ja ilmaston
kannalta parempia vaihtoehtoja kuin hiili- ja ydinvoima. Ne ovat
myös hyvä investointi, joka luo työllisyyttä sekä turvallisen ja
joustavan energiantuotannon.
"Ilman muuta voimme siirtyä uusiutuvaan energiaan. Jos
politiikoilla olisi vähän selkärankaa, Ruotsi voisi luopua
vaarallisesta ydinvoimasta jo 2025. Tekniikkaa on, tarvitaan vain
kauaskatseisia politiikkoja, jotka ottavat huomioon tulevat
sukupolvet", Tillman sanoo.
Other contacts:
Ludvig Tillman, energiavastaava Ruotsissa, paikalla Forsmarkissa, +46 70 2716437 (ruotsiksi, englanniksi)
Satu Pitkänen, tiedottaja, paikalla Forsmarkissa, 050 5461789
Juha Aromaa, viestintäpäällikkö, 050 3696202