Lehdistötiedote - kesäkuu 2, 2010
Pääministeri Vanhanen ja työ- ja elinkeinoministeri Pekkarinen esittävät jatkuvasti ydinvoiman lisärakentamiselle perusteluita, jotka ovat ristiriidassa hallituksen omien taustaselvitysten ja todellisuuden kanssa. Greenpeacen tänään julkaisema selvitys osoittaa, että Vanhanen ja Pekkarinen ovat antaneet eduskunnalle ja julkisuuteen väärää tietoa muun muassa ydinvoiman lisärakentamisen vaikutuksesta sähköntuotannon päästöihin ja sähkön hintaan, ydinsähkön viennin suuruudesta, uusiutuvan energian lisäämisen kustannuksista sekä ydinjätteen loppusijoituksesta.
Työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (Kesk.)
"Hallitus on valehdellut ydinvoimalupien kaikista keskeisistä
perusteista. Vanhanen ja Pekkarinen esittävät päästövähennykset
kahden ydinvoimaluvan keskeisimpänä perusteena. Hallituksen omat
selvitykset osoittavat, että ydinvoiman lisärakentamisella saatavat
päästövähennykset ovat murto-osa siitä, mitä ministerit ovat
julkisesti väittäneet. Sähköntuotannon lisätarvetta on paisuteltu
muun muassa olettamalla sähkön ja lämmön yhteistuotannon mittava
alasajo", sanoo Greenpeacen energiavastaava Lauri Myllyvirta.
Sähköntuotannon lisätarvetta arvioitaessa hallitus on olettanut
sähkön ja lämmön yhteistuotantoa ajettavan nopeasti alas, vaikka
hallitukselle tehty selvitys arvioi, että sähköntuotanto
yhteistuotantolaitoksissa päinvastoin kasvaa. Sen lisäksi jo tehdyt
päätökset toimista sähkön käytön tehostamiseksi on jätetty pois
laskuista sähköntarvetta arvioitaessa. Perusteettomat oletukset
peittävät 14 terawattitunnin eli reilun yhden uuden ydinreaktorin
suuruisen ydinsähkön viennin.
Sähkön hintaa arvioitaessa on jätetty kokonaan huomiotta
nykyisten pohjoismaisten sähkömarkkinoiden yhdentyminen
Keski-Eurooppaan, joka nostaa sähkön hintaa ja pienentää
ydinvoimakapasiteetin lisäyksen vaikutusta sähkön hintaan
murto-osaan hallituksen laskelmissa arvioidusta.
Tuulivoiman lisäämisestä aiheutuvat kustannukset on arvioitu
vähintään kaksi kertaa liian suuriksi, kun kustannukset arvioidaan
käyttäen hallituksen omia lukuja.
Hallituksen esitys ydinvoimaluvan myöntämisestä Fennovoimalle ei
myöskään täytä ydinenergialain ehtoja, sillä Fennovoimalla ei ole
yhdenkään kunnan hyväksyntää ydinjätteiden
loppusijoittamiselle.
"Kansanedustajat ovat päättämässä virheellisten tietojen
perusteella Suomen kohtalonkysymyksestä. Hallitus haluaa sitoa
energiapolitiikan vuosikymmeniksi riskialttiiseen menneisyyden
tekniikkaan, joka tuottaa hengenvaarallisesti säteilevää jätettä
kymmenille tuhansille sukupolville. Yksikään vastuullinen
kansanedustaja ei voi hyväksyä hallituksen ydinvoimaesitystä. Sitä
eivät hyväksy myöskään ne 30 000 kansalaista, jotka ovat antaneet
sitoumuksen äänestää eduskuntavaaleissa 2011 lisäydinvoiman
rakentamista vastustavaa kansanedustajaa", Myllyvirta toteaa.
Other contacts:
Lisätietoja:
Energiavastaava Lauri Myllyvirta, puhelin 050 362 5981
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, puhelin 050 369 6202