Lehdistötiedote - syyskuu 7, 2010
Helsingin kaupunginhallitus ei halua asettaa ilmasto- ja ympäristövaikutuksiltaan todellisia toisen sukupolven biopolttoaineita etusijalle kaupungin biopolttoainehankinnoissa. Asia liittyy Helsingin valtuutettujen enemmistön viime vuonna esittämään vaatimukseen ilmastolle ja ympäristölle haitallisen Neste Oilin palmuöljydieselin käytön lopettamisesta pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä. Asia on esillä Helsingin kaupunginvaltuustossa keskiviikkona 8. syyskuuta.
Palmuöljyplantaasien tieltä raivattua sademetsää.
Kaupunginhallituksen kokouksessa 30.8.2010 käsiteltiin ehdotusta
asettaa polttoainehankinnoissa etusijalle EU:n uusiutuvan energian
direktiivin mukaiset jätteistä ja muista kuin ruokakasveista
valmistetut biopolttoaineet. Nämä todelliset toisen sukupolven
biopolttoaineet ovat EU:n tutkimusten mukaan ainoita tällä hetkellä
päästöjä varmasti vähentäviä biopolttoaineita - toisin kuin
esimerkiksi palmuöljydiesel.
Puolet kaupunginhallituksen jäsenistä kannatti todellisia
päästövähennyksiä aikaansaavien biopolttoaineiden asettamista
etusijalle. Tasan 7-7 jakautuneessa äänestyksessä puheenjohtaja
Risto Rautavan (kok) ääni ratkaisi. Keskustan edustaja Terhi
Peltokorpi äänesti asiassa tyhjää.
"On häpeällistä, että puolet kaupunginhallituksesta halusi
sademetsätuhoa pahentavien ja ruokaturvaa heikentävien
polttoaineiden olevan samalla viivalla kuin todellisia
päästövähennyksiä aiheuttavat jäteperäiset polttoaineet. Erikoista
on, etteivät EU:n suositukset tai edes 10 000 äänestäjän mielipide
asiassa tunnu Helsingin päättäjiä kiinnostavan", kommentoi
Greenpeacen palmuöljykampanjoitsija Maija Suomela.
Neste Oilin palmuöljydieselin testaus pääkaupunkiseudun
busseissa päättyy tämän vuoden kuluessa. Palmuöljyn tuotanto tuhoaa
sademetsiä, pahentaa ilmastonmuutosta ja aiheuttaa sosiaalisia
ongelmia. Ympäristöjärjestöt, Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA
ja indonesialaiset ihmisoikeusaktivistit ovat vedonneet Helsingin
kaupunkiin palmuöljydieselin käytön lopettamiseksi. Vuonna 2009 yli
10 000 ihmistä allekirjoitti pääkaupunkiseudun valtuutetuille
osoitetun palmuöljyn vastaisen vetoomuksen.
Espoon kaupunginvaltuusto esitti yksimielisesti viime vuonna,
että pääkaupunkiseudun bussiliikennettä hallinnoiva Helsingin
Seudun Liikenne HSL arvioisi uudelleen mahdollisuudet käyttää vain
biopolttoaineita, joiden raaka-aineena ei ole käytetty trooppisella
sademetsävyöhykkeellä tuotettuja raaka-aineita. Neste Oilin
palmuöljydiesel torjuttiin vuonna 2008 Tukholman
kaupunkiliikenteestä palmuöljyn ympäristövaikutusten vuoksi.
Tutkimuksia palmuöljystä ja biopolttoaineista: http://www.greenpeace.org/finland/fi/kampanjat/palmuoeljy/tutkimuksia-palmuoljysta
Other contacts:
Maija Suomela, palmuöljykampanjoitsija, 040 180 9303
Matti Liimatainen, metsävastaava, 0400 346 329