Lehdistötiedote - syyskuu 6, 2006
Ainakin kolmasosa Itämerellä pyydystetystä turskasta kalastetaan laittomasti. Pelkästään Puolaan päätyy vuosittain 18 000 tonnia laitonta turskaa, eli turskaa, jonka pyyntiä ei ilmoiteta viranomaisille ja joka on pyydetty kiintiöiden ulkopuolelta. Greenpeacen tuoreen raportin mukaan Itämeren itäistä turskakantaa uhkaakin romahtaminen.
Joka kolmas varsinaisella Itämerellä kalastetuista turskista pyydetään laittomasti. Västkustfilé-yhtiö ei ole pystynyt todistamaan tämän pakastetun turskafilén alkuperää kirjallisissa kyselyissä. Greenpeacen kampanjavastaava Ida Udovic esittelee turskapakkausta Arctic Sunrise -aluksen vierellä Malmössä.
- Mikään lakia noudattava yhtiö ei ikinä ostaisi tai myisi
tuotetta, josta kolmanneksen tiedetään olevan varastettua. Tästä
huolimatta osa kalajalosteiden tuottajista ja jälleenmyyjistä
jättää ottamatta huomioon sen, että osa heidän raaka-aineestaan on
laitonta, sanoo meribiologi Frode Pleym Greenpeacesta.
Laitonta kalastusta esiintyy kaikissa Itämeren alueen maissa.
Laitonta ja lain mukaisesti pyydettyä kalaa sekoitetaan keskenään
satamissa, minkä takia on mahdotonta arvioida, minne laittomasti
pyydetty kala päätyy. Halvan työvoiman ansiosta Puola on alueen
suurin turskan jakelija. Viime vuonna maasta vietiin yli 41 000
tonnia turskafilettä Länsi-Eurooppaan. 44 % siitä päätyi
Iso-Britanniaan, 31 % Saksaan, 12 % Tanskaan ja 9 % Belgiaan.
Itämeren turskan ostajiin kuuluu mm. saksalaiset Pickenpack ja
Frosta, alankomaalainen Fjord Seafood, ruotsalainen Västkustfilé
sekä tanskalainen Royal Greenland. Suomessa esimerkiksi S-ketju myy
Rainbow-nimikkeellä kalapuikkoja, jotka on valmistettu Itämeren
turskasta.
Maa- ja metsätalousministeriön virallisten tilastojen mukaan
suomalaiset troolarit ja kalastusalukset pyytivät viime vuonna
yhteensä 283 tonnia turskaa. Valtaosa saaliista päätyi
tanskalaisiin ja ruotsalaisiin satamiin. Suomalaiset turska-alukset
tulevat pääosin Uudeltamaalta ja Ahvenanmaalta.
- Mikään Itämerellä pyydettyä kalaa hankkiva yhtiö ei voi olla
varma, että joukossa ei ole varastettua kalaa. Puolassa jalostettu
laiton turska myydään koko EU:n alueelle, huomauttaa Frode
Pleym.
Laiton kalastus on miljoonabisnestä Itämeren alueella. Siitä
huolimatta rangaistukset lain rikkomisesta ovat pieniä. Sakkojen
suuruus on harvoin yli 500 euroa, jonka piraattikalastajat voivat
kuitata helposti. Vuonna 2004 ei esimerkiksi Puolassa eikä
Ruotsissa peruutettu yhtään kalastuslupaa. Muualla EU:n alueella
2000 euron sakko on tavallinen rangaistus kalastuslain
rikkomisesta.
Nykyinen sääntely ei pysty suojelemaan Itämerta eikä sen
kalakantoja. Greenpeacen Arctic Sunrise -alus aloittaa tänään
kampanjan, jonka tarkoituksena on saada todisteita ja tuoda ilmi
laitonta kalastusta Itämerellä. Mertensuojelualueet tekisivät
merialueiden ja kalastuksen hallinnasta selkeämpää verrattuna
nykyiseen säännösten sekamelskaan. Jokaiselle Itämerellä
kalastavalle alukselle tulisi määrätä sähköinen valvontalaite ja
valvontaa rannikoilla sekä merellä tulisi lisätä. Lisäksi Norjan
mallin mukainen musta lista laittomasti kalastavista aluksista
auttaisi pääsemään eroon kalaa ryöstävistä rosvoista.
Other contacts:
Frode Pleym, meribiologi, Greenpeace, +46 70 353 57 66
Ida Udovic, merikampanjavastaava, Greenpeace, +46 70 353 65 85
Mikael Sjövall, tiedottaja/EU-koordinaattori, Greenpeace, 050 3696 202