Greenpeace vaati 19. joulukuuta Kööpenhaminassa järjestetyssä kynttilämielenosoituksessa vangittujen aktivistien vapauttamista. Neljä aktivistia vangittiin kahta päivää aiemmin heidän päästyään Tanskan kuningatar Margareetan juhlapäivällisille ja avattuaan ilmastokokousviestiä julistaneet banderollit TV-kameroiden edessä.
Yli sata henkeä Greenpeacen henkilökuntaa ja tukijoita otti osaa
kynttilävartioon vankilan ulkopuolella. He pitivät banderolleja,
joissa oli teksti "Vapaus ilmastoepäoikeudenmukaisuudesta".
Aktivisteja pidetään vangittuina eristyksissä ilman
oikeudenkäyntiä.
- Kööpenhaminasta on tullut ilmastorikospaikka, kun 120
valtionpäämiestä hukkasi historiallisen tilaisuuden sopia ilmaston
pelastavasta sopimuksesta, sanoi Greenpeacen pääsihteeri Kumi
Naidoo.
- Samalla kun todellisen rikoksen tekijät pakenivat maasta
yksityiskoneillaan, on järkyttävää, että Tanskan viranomaiset
päättivät ilman oikeudenkäyntiä pitää neljä rauhanomaista
mielenosoittajaa vangittuina joulun yli.
- Heidän perheensä viettävät kolkon joulun tietäen, että heidän
lähimpänsä istuvat eristyksissä, koska halusivat toimia ilmaston
pelastamiseksi. He halusivat toimia niiden satojen miljoonien
ihmisten ja lukemattomien eläinlajien puolesta, joita
katastrofaalinen ilmastonmuutos koettelee.
Kaikilla kolmella aktivistilla on kotona lapsia, jotka tänä
jouluna ikävöivät vanhempaansa. Aktivistit - Juan Lopez de Uralde,
Nora Christiansen ja Christian Schmutz - ovat ilmastosankareita,
jotka välittivät kuningattaren illallisille osallistuville
valtionpäämiehille viestin toimimisen tärkeydestä ilmaston
pelastamiseksi.
Aktivistit liittyivät yli 120 maan valtionpäämiesten joukkoon
matkalla illallisille, jotka pidettiin Christiansborgissa. He
tulivat kolmen auton saattueessa, juuri ennen Hillary Clintonia, ja
astuivat punaiselle matolle edustaen miljoonia ihmisiä, jotka
halusivat oikeudenmukaisen, kunnianhimoisen ja laillisesti sitovan
ilmastosopimuksen ilmastokatastrofin estämiseksi.
Aktivistit vetivät esiin banderollit, joissa oli teksti
"Politiikot puhuvat. Johtajat toimivat", ja vaativat presidenteiltä
ja pääministereiltä tekoja sanojen sijaan ilmastokokouksen
perjantain istunnossa.
Perjantaina poliisi pidätti myös Greenpeacen
ilmastokampanjoitsija Joris Thijssenin. Häntä pidetään samoissa
oloissa kuin kolmea muutakin aktivistia.
- Tämä on täydellinen petos ja ilmastoepäoikeudenmukaisuus kuten
koko Kööpenhaminan ilmastokokouskin, sanoi Mads Flarup Christensen,
Greenpeace Nordenin pääsihteeri ja Nora Christiansenin
aviomies.
- Todellinen rikos tapahtui Bella Centerissä, missä
ilmastokokous pidettiin.
Vangitut aktivistit:
Espanjan Greenpeacen pääsihteeri Juan Lopez de Uralde on
46-vuotias. Hän esitti valtionpäämiehen osaa. Hänellä on kaksi
lasta, 13-vuotias tyttö ja 9-vuotias poika. Juan Lopez aloitti
Greenpeacen vapaaehtoisena Rainbow Warriorilla 1990-luvun
alussa.
Greenpeacen kehityspäällikkö Nora Christiansen esitti
valtionpäämiehen vaimon osaa. Hän on norjalainen, mutta asunut
Tanskassa kymmenen vuotta. Hän on ollut aktiivinen
ympäristöliikkeessä lapsuudesta saakka. Hän on kahden lapsen
äiti.
Sveitsin Greenpeacen logistiikkavastaava Christian Schmutz on
37-vuotias. Hän esitti autonkuljettajan osaa. Hän on
kiipeilykouluttaja ja aloitti Greenpeacen vapaaehtoisena vuonna
2003. Hänellä on vuoden ikäinen tytär.
Greenpeacen ilmastokampanjoitsija Joris Thijssen on 35-vuotias.
Hän on ollut Greenpeacen palveluksessa kymmenen vuotta, mukaan
lukien vuosi Beijingissä. Sitä ennen hän on ollut
vapaaehtoisena.
Kuvia:
https://info.greenpeace.se/copmedia/index.html?openfolder=091217_Heads_of_S
tate_team%20/&openfile=GP01XSC.jpg
Other contacts:
Mads Flarup Christensen, Greenpeace Nordenin pääsihteeri (englanniksi), puhelin +45 28 10 90 22
Juha Aromaa, viestintäpäällikkö, puhelin (09) 6229 2210, 050 369 6202