Lisää tukea järjestöllemme

Lehdistötiedote - tammikuu 17, 2007
Ympäristöjärjestö Greenpeace on vuoden vaihteessa laskenut lahjoittajiensa lukumäärän Pohjoismaissa. Laskenta osoitti, että Greenpeace on vahvistanut asemaansa suomalaisten ympäristöjärjestöjen keskuudessa.

Greenpeace Pohjolan henkilökunta Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta kiittävät tukijoitaan Waxholmissa pidetyn kokouksen yhteydessä.

Suomalaisten lahjoittajien määrä on vuodessa noussut 19 659:stä 21 835:een eli yli 11:llä prosentilla. Tämä tarkoittaa, että Greenpeacen kasvu Suomessa jatkuu jo kuudentena vuonna peräkkäin. Greenpeacella on nyt yhteensä 114 339 lahjoittajaa Pohjoismaissa.

Greenpeace vahvisti asemaansa myös Ruotsissa ja Tanskassa viime vuonna. Ruotsissa Greenpeace onnistui rekrytoimaan lähes 7 000 uutta lahjoittajaa viime vuoden aikana. Yhteensä 75 000 ruotsalaista tukee Greenpeacen työtä taloudellisesti, kun vastaava luku Tanskan osalta on 15 687 henkilöä.

- Luvut puhuvat puolestaan. Greenpeacen työlle näyttää olevan vahva sosiaalinen tilaus. Olemme erittäin iloisia saamastamme palautteesta ja tuesta, jonka avulla voimme laajentaa kampanjatyötämme, Greenpeacen varainhankintapäällikkö Nora Christiansen toteaa.

- Erityisesti ilmastonmuutos, vanhojen metsien hakkuut, Itämeren tila ja ympäristömyrkkyjen vaikutus ihmisten terveyteen ovat aktivoineet ihmisiä ja innostaneet heitä tukemaan työtämme. Greenpeacen vankka talous auttaa meitä myös suunnittelemaan kampanjoitamme pitkällä tähtäimellä, Christiansen muistuttaa.

Greenpeace on poliittisesti, uskonnollisesti ja taloudellisesti riippumaton kansalaisjärjestö, joka ei ota vastaan lahjoituksia yrityksiltä, valtioilta tai kunnilta.

Tue työtämme!