Lehdistötiedote - lokakuu 4, 2007
Luonto-Liitto ja Greenpeace ovat tehneet rikosilmoituksen Metsähallituksen hakkuista Pohjois-Suomussalmella. Tutkintapyyntö jätettiin Kajaanin poliisille keskiviikkona. Poliisia pyydetään tutkimaan, onko syys-lokakuun vaihteen avohakkuissa hävitetty tai heikennetty luonnonsuojelulailla rauhoitetun liito-oravan lisääntymis- tai levähdyspaikkoja Riuskanselkosen alueella.
Helarasin avohakkuuleimikosta eli suunnitellulta hakkualueelta löytyi liito-oravan jätöksiä usean haavan juurelta.
Ympäristöjärjestöjen edustajat tutustuivat alkuviikolla
Metsähallituksen aloittamiin hakkuisiin vanhoista metsistään
tunnetuilla Riuskan ja Ahjolan alueilla Pohjois-Suomussalmella. Jo
hakattujen liito-oravametsien lisäksi hakkuiden kohteina todettiin
olleen muidenkin uhanalaisten vanhojen metsien eliölajien
elinalueita. Metsähallitus on avohakannut myös
ympäristöviranomaisten arvokkaaksi luokittelemalla
pienvesialueella.
- Tehdyt ja suunnitellut hakkuut ovat järkyttäviä. Lyhyellä
maastokäynnillä löysimme lähiaikoina hakattaviksi suunnitelluista
vanhoista metsistä sekä liito-oravan elinympäristöjä että
uhanalaisten kääpälajien esiintymiä. Avohakkuilla on viime talvena
ja tänä syksynä tuhottu useita aarniometsiä, joiden suojeluarvojen
olisi pitänyt olla Metsähallituksen itsensäkin tiedossa. Laitos ei
ilmeisesti ole lainkaan selvillä kaikkien hakkaamiensa metsien
luontoarvoista tai ei vain yksinkertaisesti piittaa niistä,
kritisoi Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen.
Luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien määrä on vähentynyt
koko Suomessa tänäkin vuonna kovaa vauhtia. Yhä vähäisemmäksi
käyvien aarniometsien hakkuut ovat peruuttamattomia, sillä
hakkuissa menetettävää vanhaa metsää ja sen luonnontilaa ei saada
enää takaisin. Luonnontilaisten metsien hakkuissa katoaa myös
sellaista metsäluonnon geneettistä pääomaa, jolla voi olla suuri
merkitys ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.
- Hakkuissa katoaa lopullisesti omaleimaisinta kainuulaista
luonnonmaisemaa. Huolimatta vuosikausia jatkuneista vetoomuksista
vanhojen metsien ja maiseman puolesta, Kainuun metsistä on suojeltu
vain 5 %, muistuttaa Luonto-Liiton metsävastaava Risto
Mustonen.
- Nyt hakattavaksi aiotuilla alueilla on todella komeita
ikimetsiä, joissa satojen vuosien ikäiset kelot, maassa lahoavat
puut, naavaiset korpikuusikot, haavat ja raidat kirjovat maisemaa.
Tällaisten metsien avohakkaaminen on yksinkertaisesti väärin, sanoo
Mustonen.
Kuvia hakkuista ja hakattavaksi suunnitelluista metsistä: