Lehdistötiedote - marraskuu 18, 2008
Luontojärjestöt eivät hyväksy Metsähallituksen väitettä, etteivät parhaillaan tapahtuvat hakkuut Virroilla Lakeisnevankankaalla tuhoaisi kuukkelin elinalueita. Metsähallitus on vedonnut julkisuudessa siihen, ettei kuukkelin reviireistä alueella ole tietoa. Väite ei pidä paikkaansa, sillä elinalueesta on tiedotettu Metsähallitukselle jo vuodesta 1997, ja paikalliset lintuharrastajat ovat pitäneet Metsähallituksen ajan tasalla kuukkelien tilasta.
Kuukkeli lennossa Virtojen Lakeisennevalla. Kuukkelien asuinalue Virroilla on ollut tiedossa jo vuodesta 1997.
- Olemme esittäneet maaliskuussa 2000 ja toistuvasti sen jälkeen
Metsähallitukselle, että koko luontojärjestöjen rajaama alue tulee
suojella, sillä metsät ovat kuukkelille tärkeitä. Parhaillaan
hakattava alue on kiistatta nykyistä kuukkelireviiriä, sanoo Rainer
Mäkelä Pirkanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä. Mäkelä on
tutkinut Pirkanmaan kuukkeleita vuosien ajan.
- Ei voi olla epäselvää Metsähallitukselle, että koko alue on
merkittävä kuukkelille. Sitä ei vain haluta ymmärtää. Olemme
pyytäneet Metsähallitukselta, että järjestöjen suojeluesityksen
lisäksi myös ympäröivät valtionmaat huomioitaisiin kokonaisuutena
kuukkelialueena eikä alueen kuusikoita tulisi hakata lainkaan,
mutta Metsähallitus ei ole vastannut pyyntöön, Mäkelä jatkaa.
Metsähallituksen aiempien hakkuiden seurauksena 1990-luvun
lopulla yksi kuukkelireviiri katosi alueelta. Metsähallitus olisi
aiemmin tänä vuonna hakannut Lakeisnevan läheisen Pahalamminvuoren
metsiä, elleivät luontojärjestöt olisi puuttuneet tilanteeseen.
Alue säästyi toistaiseksi hakkuilta, ja viime kesänä kuukkelin
pesintä siellä onnistui. Metsähallituksen avohakkuusuunnitelmat
ovat kuitenkin edelleen voimassa.
Metsähallitus on hakannut Lakeisnevan kuukkelimetsissä myös 2004
ja 2006. Nämäkin hakkuut toteutettiin Metsähallituksen
ympäristöoppaan vastaisesti ilman Metsähallituksen
luonnonsuojeluosaston osallistumista suunnitteluun. Hakkuiden
sijasta kuukkelille tulisi suunnitella erillinen suojeluohjelma
valtionmetsiin. Kuukkeli on taantunut voimakkaasti metsätalouden
takia.
Other contacts:
Rainer Mäkelä, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys, puhelin 040 530 8957
Sini Harkki, metsäkampanjavastaava, Greenpeace, 050 582 1107
Harri Hölttä, metsäasiantuntija, Suomen Luonnonsuojeluliitto, 040 722 9224
Risto Mustonen, metsävastaava, Luonto-Liitto, 0400 687 856