Ministereitä kohtaan kovat paineet Balin ilmastokokouksessa

Lehdistötiedote - joulukuu 11, 2007
YK:n ilmastokokouksessa Balilla alkaa keskiviikkona korkean tason osuus, kun ministeritason osallistujat saapuvat kokouspaikalle. Merkittävimmät asiakohdat, kuten yhteiset päästövähennystavoitteet sekä metsäkadon pysäyttämistä ja teknologian siirtoa koskevat kysymykset olivat tiistaina vielä auki.

Balilainen tanssija esiintyy Greenpeacen banderollin edessä Rainbow Warrior -laivalla 11. joulukuuta 2007. Balilla juhlittiin Kioton ilmastosopimuksen 10-vuotissyntymäpäivää.

- Greenpeacen vaatimus neuvotteluille on, että yhteisistä päästövähennystavoitteista päästään sopuun. Katastrofaalisen ilmastonmuutoksen torjumiseksi maailman keskilämpötilan nousu on rajoitettava kahta astetta pienemmäksi. Tämä edellyttää sitä, että maailman päästöt saadaan laskuun viimeistään vuonna 2015, ja vähennetään alle puoleen vuoden 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä, viestittää Greenpeacen ilmastokampanjavastaava Kaisa Kosonen Balilta.

- Euroopan unioni on ollut tuttuun tapaan neuvottelujen eteenpäin vievä voima, ja jakaa pitkälti ympäristöjärjestöjen tavoitteet. Toivonkin, että Suomea kokouksessa edustava ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen korostaa omissa puheenvuoroissaan näitä tärkeitä tavoitteita, jatkaa Kosonen.

Balin kokouksessa on määrä saada aikaan tiekartta, jonka avulla mittaviin ja nopeisiin päästövähennyksiin johtava Kioton pöytäkirjan jatkosopimus voitaisiin solmia Kööpenhaminassa vuonna 2009. Päästövähennysten lisäksi Kioton pöytäkirjan toisen kauden on löydettävä keinot trooppisen metsäkadon pysäyttämiseksi, puhtaan teknologian käyttöönoton vauhdittamiseksi erityisesti kehitysmaissa, ilmastonmuutoksen sopeutumisen rahoittamiseksi sekä kansainvälisen liikenteen päästöjen saamiseksi rajoitteiden piiriin.

- Tällä hetkellä hallituksilta on edelleen hukassa yhteisien päämäärien saavuttamiseen vaadittava tahto. Omien lyhyen tähtäimen etujen tavoittelu jyrää vanhaan malliin yleisen, globaalin edun, ja yleisistä päästövähennystavoitteista sopiminen on ollut hankalaa. On selvää, ettei Balilta voida lähteä kotiin ilman konkreettisia tavoitelukuja. Hallitukset eivät voi pettää kansalaisiaan, jotka odottavat läpimurtoa, painottaa Kaisa Kosonen.

Greenpeacen Solar Generation -nuoret jakoivat tänään kokouksen virallisessa lehdistötilaisuudessa Kioton pöytäkirjan kymmenvuotiskakkua. Kolmikerroksisen, 1,5 metriä leveän kakun leikkasi Japanin ympäristöministeri. Lehdistötilaisuuden jälkeen delegaateille jaettuja kakkupaloja koristi pieni lippu, joka sanoi "Kyoto - Just Do It".