Lehdistötiedote - tammikuu 28, 2009
Olkiluodon ydinvoimahankkeeseen osallistuvan Siemensin mukaan TVO tulee vaatimaan reaktoria rakentavalta Areva-Siemens-koalitiolta 2,4 miljardin euron korvausta reaktorin myöhästymisestä. TVO:n korvausvaatimuksen lisäksi reaktorin rakentajille on tullut myöhästymisestä suoria kuluja ainakin 1,5 miljardia euroa. Reaktorin kauppahinta oli noin kolme miljardia euroa.
Olkiluodossa rakenteilla olevan ydinvoimalan reaktori aktivistien valtaamasta nosturista nähtynä.
- Kävi TVO:n ja Areva-Siemensin välisessä kiistassa kuinka vain,
on selvää, että ainakin toinen kiistan osapuolista kärsii
tähtitieteelliset taloudelliset tappiot hankkeessa. TVO voi vaatia
korvauksia, koska Olkiluoto 3 -hankkeen kaupan ehdot olivat täysin
poikkeukselliset. Uusissa ydinvoimahankkeissa samanlaista
hintatakuuta ei olisi tarjolla, vaan kustannusten ylitykset
jäisivät suomalaisen investoijan maksettaviksi, Greenpeacen
energiakampanjoitsija Lauri Myllyvirta muistuttaa.
- Riippuvaisuus TVO:n riskialttiista ydinvoimaseikkailusta tulee
maksamaan suomalaisille sähkön käyttäjille kolme miljardia euroa,
eli 600 euroa henkeä kohden, eikä näitä tappioita korvaa
kukaan.
Jos Olkiluoto 3:a ei olisi koskaan alettu rakentaa, samassa
ajassa olisi hyvin ehditty rakentaa vastaava määrä uusiutuvaan
energiaan perustuvaa sähköntuotantoa. Toisin kuin vuosikymmenen
kestävät ydinvoimahankkeet, joiden kustannukset yleensä kaksin- tai
kolminkertaistuvat hankkeen aikana, uusiutuvan energian hankkeet
ovat nopeita toteuttaa ja pysyvät hyvin budjetissaan, Myllyvirta
jatkaa.
Lisätietoa:
Suuria suomalaisia sähkön käyttäjiä edustavan Elfin arvio Olkiluoto
3:n myöhästymisen kustannuksista
Greenpeacen tiedote TVO:n viivyttelystä Olkiluodon
turvallisuusrikkeisiin puuttumisessa
Other contacts:
Lauri Myllyvirta, energiavastaava: 050 3625 981
Juha Aromaa, viestintäpäällikkö: 050 3696 202