Olkiluoto 3:n rakentamista ja kuluja seurataan tarkasti ympäri maailmaa.
"Energiapolitiikan perustaminen ydinvoiman lisärakentamisen
varaan olisi riski sähkön käyttäjille, veronmaksajille ja
energiahuollolle. Ydinvoiman epärealistiset kustannusarviot saavat
myös uusiutuvan energian näyttämään keinotekoisesti todellista
kalliimmalta", Stephen Thomas sanoo.
Arviot ydinvoiman rakennuskustannuksista ovat
kuusinkertaistuneet viime vuosikymmenen aikana. Olkiluoto 3:n
kokoisen reaktorin rakennuskustannus on nyt 7 miljardia euroa tai
enemmän. Kaikkien kolmen uudelle ydinreaktorille lupaa hakevan
yrityksen esittämät kustannusarviot ovat noin 50-60 prosenttia
käyvistä hinnoista. Uusille reaktoreille on hyvin epätodennäköistä
saada hintatakuita, kuten Olkiluoto 3:n tapauksessa saatiin. Riski
kustannusarvioiden ylityksestä jäisi siis kokonaan suomalaisten
kannettavaksi.
Kaikki on mennyt pieleen OIkiluodossa, ja projekti on jo nyt
varoittava esimerkki investoijille muissa maissa. Lopullista
rakennuskustannusta ei vielä tiedetä, eikä myöskään laskun
maksajaa. Areva ja TVO käyvät välimiesoikeutta yli kolmesta
miljardista eurosta. Jos riidan ratkaisu kääntyy Arevan eduksi, TVO
joutuu merkittäviin taloudellisiin vaikeuksiin. Kokemukset Euroopan
toiselta ydinvoimatyömaalta Flamanvillestä Ranskasta osoittavat,
että Olkiluoto 3 ei ole yksittäistapaus, vaan ongelmat
todennäköisesti toistuisivat.
Ydinvoiman lisärakentaminen on muun muassa Yhdysvalloissa ja
Iso-Britanniassa riippuvaista suorista ja epäsuorista julkisista
tuista, ja ydinvoima pysyy maailman energiahuollossa marginaalisena
tekijänä. Länsimaissa on tilattu 2000-luvulla kaksi ydinvoimalaa,
eikä yhtään ole valmistunut. Maailman ydinvoimakapasiteetti kääntyy
mitä todennäköisimmin laskuun. Ydinvoimateollisuus ei pysty
näyttelemään merkittävää roolia ilmastonmuutokseen tai muihin
maailman energiantuotannon haasteisiin vastaamisessa, eikä ainakaan
kilpailukykyisellä hinnalla.
"Suomen energiantuotanto pystytään ratkaisemaan älykkäästi
energiatehokkuutta lisäämällä ja uusiutuvaa, kotimaista energiaa
tuottamalla. Uusiutuva energia kasvaa voimakkaasti kaikkialla
maailmassa ja ylittää sekä vuosittaisessa energiantuotannossa että
energiantuotannon lisäyksessä ydinvoiman moninkertaisesti", sanoo
Greenpeacen viestintäpäällikkö Juha Aromaa.
"Olisi järjetöntä tehdä päätös uusista ydinvoimalahankkeista
ennen kuin edes aikaisemman kustannuksista on tietoa. Suomella ei
pitäisi olla varaa ottaa miljardiluokan riskejä. Missään taloudessa
ei pitäisi olla myöskään varaa jättää luomatta kotimarkkinoille
työllisyyttä, jota uusiutuvan energian tuotanto luo", Aromaa
jatkaa.
Stephen Thomas on Greenwichin yliopiston energiatutkimuksen
professori. Hän vieraili Suomessa vuonna 2002 ennen eduskunnan
päätöstä viidennestä ydinvoimalasta ja kritisoi silloin
voimakkaasti TVO:n kustannusarvioita. Olkiluoto 3:n kustannukset
ovat nousseet Thomasin vuonna 2002 ennustamalla tavalla.
Materiaalit tilaisuudesta eduskunnan kansalaisinfossa:
Stephen Thomasin PowerPoint -esitys: Nuclear Power -A Cheap
Option?
Greenpeacen viestintäpäällikkö Juha Aromaan esitys: Ydinsähkön
hinta - ovatko ydinvoimayhtiöiden kustannusarviot
realistisia?
Other contacts:
Professori Stephen Thomas, University of Greenwich, puhelin +44 794 282 1026
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, Greenpeace, puhelin 050 369 6202