Lehdistötiedote - helmikuu 15, 2010
Energiateollisuus ry julkisti tänään mielipidetiedustelun, jonka tulos oli - tilaaja huomioiden - odotetun kaltainen: suomalaisista melkein puolella on ”myönteinen yleissuhtautuminen ydinvoimaan energianlähteenä Suomen oloissa". Noin kolmasosalla ei ollut myönteistä eikä kielteistä yleissuhtautumista.
Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjan logo
Kun suomalaisilta viimeksi kysyttiin suhtautumista ydinvoiman
lisärakentamiseen, 55 prosenttia vastusti ja 38 prosenttia
kannatti. Energiateollisuus ry:n ajamia kolmea ydinvoimalupaa
kannatti vain muutama prosentti vastaajista. [1] Vielä selvempi
enemmistö kannattaa uusiutuvaa energiaa mieluummin kuin ydinvoimaa.
[2]
"Kansanedustajat eivät äänestäessään ydinvoimasta ota kantaa
siihen, suhtautuvatko he ydinvoimaan sinänsä myönteisesti vai
kielteisesti. He joutuvat vastaamaan aivan toiseen kysymykseen:
hyväksytkö ydinvoiman lisärakentamisen sähkön vientiä varten?"
muistuttaa Greenpeacen energiavastaava Lauri Myllyvirta.
"Ydinsähkön vienti vastaa ydinjätteiden tuontia. Sähkön käyttävät
muut, mutta säteilevä jäte jää Suomeen."
Energiateollisuuden teettämän, kesällä 2009 julkistetun
tutkimuksen mukaan 68 prosenttia suomalaisista katsoo, että
ydinjätteet muodostavat jatkuvan uhan tulevien sukupolvien
elämälle. Eri mieltä on vain 16 prosenttia. Tuulivoiman lisäämistä
kannattaa 91 prosenttia ja puun ja muun bioenergian lisäämistä
kannattaa 79 prosenttia suomalaisista. [2]
Viitteet:
[1]
http://www.yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/liitetiedostot/ydinvoima_vko35.pdf
[2] http://www.sci.fi/~yhdys/eas_08/eas-tied_08.htm
Other contacts:
Energiavastaava Lauri Myllyvirta, puhelin 050 362 5981
Viestintäpäällikkö Juha Aromaa, puhelin 050 369 6202