Mads Flarup Christensen tuli 1. syyskuuta 2008 Greenpeace Nordicin pääsihteeri.
Suurenna kuva
Tanskalainen Mads Flarup Christensen aloittaa tänään Greenpeacen pohjoismaiden pääsihteerinä. Christensen tulee vastaamaan järjestön toiminnasta Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa. Edellinen pääsihteeri Lennart Daléus siirtyy kuuden työvuoden jälkeen eläkkeelle.
Daléuksen johtajuuden aikana Greenpeacen lahjoittajien määrä Pohjoismaissa on kasvanut 97 000:sta lähes 137 000:een ja vuosittaisten lahjoitusten määrä reilusta viidestä miljoonasta eurosta noin kymmeneen miljoonaan euroon.
35-vuotias Christensen on työskennellyt Greenpeacessa jo 15 vuotta. Hän on viimeiset viisi vuotta ollut järjestön pohjoismainen ohjelmajohtaja, ja aikoo uudessa toimessaan jatkaa kamppailua maailmanlaajuisia ympäristöongelmia vastaan.
- Ilmastonmuutoksen pahimpien seurausten torjuminen on mahdollista, mutta se vaatii tinkimätöntä halua rajoittaa kasvihuonekaasujen päästöjä ja uskaltaa olla luottamatta ydinvoiman ja hiilidioksidin talteenoton kaltaisiin kestämättömiin ratkaisuihin. Pohjoismailla on taloudelliset ja tekniset mahdollisuudet esiintyä edelläkävijöinä panostamalla energiatehokkuuteen ja kestäviin energianlähteisiin, sanoo Mads Flarup Christensen.