Olet täällä:
Greenpeacen aktivistit toimittivat Japanin Suomen suurlähettiläs Hitoshi Hondalle kirjeen vedoten kahden Greenpeacen japanilaisen valasaktivistin vapauttamisen puolesta.
Suurenna kuva
Greenpeacen suorittamissa tutkimuksissa toukokuussa 2008 kävi ilmi, että
Japanin valtion verovaroilla rahoittaman valaanpyyntilaivaston
miehistöllä oli tapana pimittää valaanlihaa ja lähettää sitä paketeissa
kotiinsa. Tutkimuksien aikana Greenpeacen kampanjoitsijat Junichi Sato
ja Toru Suzuki saivat lähettiyhtiöstä haltuunsa laatikon, joka sisälsi
23,5 kg suolattua valaanlihaa, arvoltaan jopa yli 2000 euroa. Sato ja
Suzuki toimittivat todisteet kavalluksista Tokion
syyttäjäviranomaisille, jotka kuitenkin viiden viikon kuluttua
lopettivat laittomuuksien tutkinnan ja pidättivät sen sijaan Saton ja
Suzukin.
- Satoa ja Suzukia vastaan nostetuilla syytteillä tavoitellaan
poliittisia päämääriä. Mikäli Sato ja Suzuki tuomitaan rikoksen
paljastamisesta, kehotamme Japania samalla pidättämään kaikki
valaanpyynnin vastustajat, sanoo Greenpeacen merikampanjoitsija Frode Pleym.
Oikeudenkäynti Satoa ja Suzukia vastaan on tarkoitus aloittaa vuoden
2009 puolella. Siihen asti heidän on pysyttävä kotiarestissa, joka
tarkoittaa sitä, etteivät he saa poistua kotoaan yli kolmeksi päiväksi,
eivätkä olla missään yhteyksissä Greenpeacen työntekijöihin.
Greenpeacen aktivistit eri puolilla maailmaa ovat tällä viikolla
järjestäneet tukimielenosoituksia Saton ja Suzukin puolesta. Japanissa
Greenpeacen edustajat ympäri maailman ovat vedonneet pääministeri Taro
Asoon. Joulukuun 10. päivä on YK:n ihmisoikeuksien päivä, ja
tukimielenosoituksissa onkin haluttu muistuttaa, että YK:n
ihmisoikeuskomitea on jatkuvasti antanut Japanille huomautuksia
ilmaisunvapauden rajoittamisesta.
Lisää Saton ja Suzukin tapauksesta Greenpeace Internationalin sivuilla (englanniksi).