Espanjalaiset luomuviljelijät Gironassa polttavat maissisatonsa saatuaan tietää, että sato on saastunut geenimuunnelluilla organismeilla, jotka ovat levinneet viljelmille tuulen mukana.
Suurenna kuva
Helsinki, Suomi —
Greenpeace pitää maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan uutta kannanottoa geenimuunteluun vastuuttomana. Korkeaoja on liputtanut avoimesti geenimuuntelun puolesta Yleisradiolle myönnetyssä haastattelussa tänä aamuna. Korkeaoja totesi antamassaan haastattelussa, että Suomen erityisen pohjoinen sijainti olisi yksi syy geenimuuntelun käyttöön.
- Maa- ja metsätalousministeri Korkeaoja pohjaa väitteensä vääriin
tietoihin. Jos hän kuvittelee, että viljelykaudet ovat pidennettävissä
ja että ongelmat hallan kanssa ovat ratkaistavissa geenimuuntelulla,
hän on osunut harhaan. Sellaisia kylmyyttä sietäviä, kaupallisia
gmo-lajeja ei ole olemassa, Greenpeacen gmo-asiantuntija Kathleen Mc
Caughey toteaa.
Taustalla on valtiosihteeri Raimo Sailaksen johtaman työryhmän
torstaina julkistettu raportti, jossa geeniteknologia mainitaan
maatalouden kehittämisen tärkeänä osa-alueena. Greenpeace muistuttaa,
että geenimuunneltujen organismien käyttöön liittyy lukuisia ympäristön
kannalta vakavia riskejä, jotka johtavat luonnon monimuotoisuuden
köyhtymiseen. Perinteistä maanviljelyä ja gmo-lajien viljelyä on
mahdoton yhdistää.
Greenpeace ja GeneWatch paljastivat viime vuonna julkistamassa
raportissaan ”GM Contamination Report” miten laajasti geenimuunnellut
organismit ovat levinneet ympäristöön ja risteytyneet ympäröivien
lajien kanssa kaventaen siten luonnon monimuotoisuutta. Raportissa
tutkittiin yhteensä 113 tapausta 39:ssä maassa. Raportin tutkijat
havaitsivat myös joitakin tapauksia sellaisissa maissa, joissa
periaatteessa noudatetaan varovaisuusperiaatetta ja ”tiukkaa
kontrollia”.
Korkeaoja ja Sailas eivät ole huomioineet niitä vastuukysymyksiä, jotka
liittyvät mahdolliseen gmo-viljelyyn Suomessa. Esimerkiksi Espanjassa
on lukuisia tapauksia, joissa luomuviljelijät vaativat taloudellisia
korvauksia siitä, että geenimuunneltuja organismeja on levinnyt
siitepölyn ja tuulien mukana luomuviljelmille.
Suurin osa EU:n kansalaisista suhtautuu yhä kielteisesti geenimuuntelua
kohtaan. Korkeaojan kanta on näin ollen jyrkässä ristiriidassa yleisen
mielipiteen kanssa.