Mielenosoittajat vaativat uusien ydinvoimalahakemusten hylkäämistä, tehokkaita energiansäästötoimia ja uusiutuviin energiamuotoihin perustuvan biotalouden esiinmarssia. Ydinjätteitä mahassaan kuljettava Troijan hevonen muistuttaa siitä taakasta, jonka ydinvoiman käyttäminen jättää tuleville sukupolville tuhansiksi vuosiksi.
"Ydinvoima olisi selvästi kallein energiavaihtoehto, jos ydinvoimateollisuus
joutuisi kantamaan yksin vastuun tuotantonsa riskeistä ja jätteistä.
Ydinvoimayhtiöt haluavat kuitenkin tuottaa sähköä vientiin ja jättää vastuun ja
riskin yhteiskunnan kannettaviksi", toteaa ydinvoimakampanjavastaava Janne
Björklund Suomen luonnonsuojeluliitosta.
"Ydinvoiman markkinointi ympäristösyillä on tekopyhää. Tuhannet suomalaiset
pelkäävät joutuvansa uraanikaivoksen tai ydinjätehaudan naapureiksi, eivätkä
ydinvoiman kannattajat ole valmiita ilmastonmuutoksen torjumiseen riittäviin
päästövähennyksiin", sanoo Tuomo Tormulainen Pohjois-Karjalan uraanikaivosten vastaisesta liikkeestä.
Ydinvoiman lisärakentamisella voitaisiin saada korkeintaan viiden prosentin
päästövähennys, ja sen saavuttaminen kestäisi 10-15 vuotta. Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää nopeampia ja tehokkaampia keinoja kuten energiatehokkuutta rakennuksissa, teollisuudessa ja liikenteessä sekä laajamittaista uusiutuvan energian käyttöönottoa.
Kuvia mielenosoituksesta Greenpeacen Flickr -tilillä