Ympäristöjärjestöt Greenpeace, WWF ja Suomen luonnonsuojeluliitto julkistavat tänään vetoomuksen vauhdittaakseen EU:n uuden kemikaaliasetuksen tiukentamista.
Suomi kantaa EU:n puheenjohtajana päävastuun lakiesitys REACH:in (Registration, Evaluation and Authorisation of Chemicals) valmistelusta tänä syksynä.
Yhteensä 25 suomalaista järjestöä, ammattiliittoa ja yritystä ovat allekirjoittaneet vetoomuksen. Allekirjoittajien joukossa on mm. Suomen lääkäriliitto, Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto, Suomen syöpäyhdistys, Rakennusliitto ja Insinööriliitto. Allekirjoittajat, jotka edustavat satoja tuhansia suomalaisia, ilmaisevat huolensa EU:n ministerineuvoston ja Suomen yrityksistä vesittää kemikaaliasetus.
Vetoomuksessa edellytetään mm., että vaarallisten aineiden korvausperiaatetta olisi vahvistettava ja että sen tulisi olla oikeudellisesti sitova. Kaikki vaaralliset aineet on korvattava haitattomammilla aineilla, kun sellaisia on saatavilla tai kehitettävissä, vetoomuksessa vaaditaan. Järjestöt muistuttavat myös, että kaikki vaarallisia aineita sisältävät kuluttajatuotteet on merkittävä selkeästi, jotta kuluttajat saavat riittävästi tietoa olemassa olevista vaihtoehdoista ja EU:ssa myytävistä kemikaaleista.
- On ensisijaisen tärkeää, että REACH-asetukseen kirjattuja tietovaatimuksia ei heikennetä. Ilman luotettavia tietoja kemikaalin tuvallisuutta ei voida arvioida, korkeintaan arvata, Suomen syöpäyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Vertio toteaa.
EU-parlamentin ympäristövaliokunta äänestää ministerineuvoston kompromissiehdotuksesta jo 10 lokakuuta. Ympäristövaliokunnan kanta tulee olemaan suuntaa antava ja luo pohjan sille kompromissiratkaisulle, josta käydään kädenvääntöä ennen ministerineuvoston kokousta. Ympäristöjärjestöt ovat varsin kovin sanoin kritisoineet ministerineuvoston REACH:in ensimmäisellä käsittelykierroksella hyväksymää lakiesitystä, sillä esitys ei nykyisessä muodossaan velvoittaisi yrityksiä korvaamaan haitallisia kemikaaleja turvallisilla vaihtoehdoilla, kun sellaisia on saatavilla kansainvälisillä markkinoilla.
- Kuluttajan näkökulmasta on liikesalaisuuksien takia usein vaikeaa saada tietoa niistä kemikaaleista, joita on käytetty eri päivittäistavaratuotteissa. Kemikaalien terveysvaikutusten tutkiminen ennen käyttöä luulisi olevan ehdoton toimenpide REACH-esityksessä, mutta toisin on. Tämä on muututtava, sillä miten saamme muuten selville, mitkä kemikaalit tulisi kieltää, toteaa Kuluttajat – Konsumenterna- järjestön toiminnanjohtaja Kaisa Panninmaa-Pätsi.
Uuden kemikaalilain piiriin kuuluvien 30 000:n kemikaalin joukossa on tuhansia aineita, jotka luokitellaan myrkyllisiksi, syöpää aiheuttaviksi, biokertyviksi, hajoamattomiksi, mutaatiota aiheuttaviksi tai hormonitoimintaa häiritseviksi kemikaaleiksi. Nykyinen lakiehdotus sallisi useiden tällaisten kemikaalien käytön edellyttäen, että uusi kemikaalivirasto katsoo niiden ”hallitun” käytön olevan ympäristölle ja terveydelle vaaratonta.
- Pidämme tärkeänä, että EU:n kemikaalilainsäädäntö on tarvittavan tiukka ja myös selkeä. Näin estetään tai lievennetään ympäristömme yleistä kemikalisoitumista ja samalla siitä aiheutuvia vakaviakin haittoja sekä ympäristölle ja ihmisille, Ympäristöasiantuntijoiden keskusliiton toiminnanjohtaja Pekka Ihalainen toteaa.
- Vetoomuksemme on ennen kaikkea hälytyskello, jonka tarkoitus on herätellä päättäjiä Suomen EU-puheenjohtajuuskauden aikana. Jos ministerineuvoston vesitetty versio REACH-esityksestä hyväksytään vailla korvaavuusperiaatetta, kansalaisjärjestöjen on hyvin vaikeaa tukea uutta kemikaaliasetusta. Tämä epäonnistuminen jättäisi ikävän tahran Suomen EU-puheenjohtajuuteen, Greenpeacen Timo Puohiniemi muistuttaa.
Lue vetoomuksemme netissä:
http://www.greenpeace.fi/reach