Greenpeacen toimintatavat voi jakaa neljään osaan: tutkimus- ja kehitystyö, mielipiteisiin vaikuttaminen, keskustelu päättäjien kanssa sekä väkivallaton suora toiminta.

Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen Stora Enson yhtiökokouksessa 2005.
1) Tutkimus- ja kehitystyö
Greenpeacen työ perustuu vankkaan tieteelliseen tutkimukseen .
Mahdollisuudet käyttää hyväksi tieteellistä asiantuntemusta ja omia
laboratorioresursseja varmistavat korkean ammattitaidon kaikessa
toiminnassamme.
Greenpeace julkaisee tieteellistä tutkimustietoa ja raportteja, jotka
kuvailevat maapallolla esiintyviä ympäristötuhoja ja näiden taustalla
olevia syitä.
Tuemme aktiivisesti tutkimusta, jonka tavoitteena on löytää ja kehittää
vaihtoehtoisia ja parempia ratkaisuja, jotka aiheuttavat vähemmän
haittaa ympäristölle. Klooriton paperi, ilman otsonikerrosta tuhoavia
kaasuja toimiva jäähdytystekniikka ja SMILE-auto, jonka
bensiininkulutus on vain 3,5 litraa ovat kolme maailmaa muuttanutta
esimerkkiä.
2) Mielipiteisiin vaikuttaminen
Greenpeace vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen kasvattaakseen
yhteiskunnan valtaapitäviin kohdistuvaa painetta tehdä ympäristön
kannalta järkeviä päätöksiä.
Massiivinen kansanliike on nopein ja tehokkain tapa saada muutoksia
aikaan. Tiedottamalla ja kehottamalla toimintaan joko kuluttajan,
osakkeenomistajan tai mielipidejohtajan roolissa pyrimme laajentamaan
kampanjatyötämme ja saamaan mukaan tukijäsentemme lisäksi myös suuren
yleisön.
3) Keskustelu päättäjien kanssa
Greenpeace käy avointa keskustelua sekä eduskunnan, hallituksen,
viranomaisten että yritysten päättäjien kanssa. Osallistumme
aktiivisesti konferensseihin ja kokouksiin joissa käsitellään
ympäristökysymyksiä joiden parissa työskentelemme.
Pidämme myös epämuodollisesti yhteyttä yhteiskunnan päättäjien kanssa
tuodaksemme kantamme esiin ja vaikuttaaksemme heidän mielipiteisiinsä
ja toimintaansa.
4) Väkivallaton suora toiminta
Greenpeace menee sanoista tekoihin. Luovan ja vastakkainasetteluun
perustuvan suoran toiminnan tavoitteena on kiinnittää huomiota
ympäristön tuhoamiseen ja olemassaoleviin parempiin vaihtoehtoihin.
Greenpeacen suora toiminta on aina rauhanomaista - ilki- ja
väkivallatonta. Toimimme avoimesti ja otamme täyden vastuun suoran
toiminnan tempauksistamme.